Pelikaani lensi turbiiniin ja muut kootut selitykset – näiden maailmanluokan rap-nimien peruuntuneet keikat olisimme halunneet nähdä

Tästä puuttuu ingressi tuotantoteknisistä syistä.

Mikäli planeetat olisivat olleet oikeassa linjassa, fengshuit kohdillaan ja pelikaaneilla hieman erilainen lentorata, niin kasarilegenda Slick Rick nähtäisiin tänään livenä Tavastialla. Vanhan koulukunnan tarinaniskijä perui kuitenkin keikkansa, jonka oli tarkoitus olla brittilähtöisen rap-ikonin ensimmäinen Suomessa.

Samalla artisti liittyi laajaan joukkoon saman genren vaikuttajia, joiden on pitänyt tulla Suomeen mutta joita ei ole edelleenkään nähty maassamme. Osa saatetaan ehkä joskus pistäytyäkin täällä, kun taas toisten keikoista on tullut entistä epätodennäköisempiä.

FUM.FI päätti kerrata keiden muiden (ainakin jollain tasolla) legendaarisiksi luonnehdittavien tekijöiden jo julkistettuja keikkoja näillä leveyspiireillä on aiemmin peruuntunut. Listalle on siis otettu mukaan ainoastaan sellaisia nimiä, jotka eivät ole ikinä keikkailleet Suomessa, vaikka lähellä on ollut.

Cam’ron

Lähdetään heti alkuun liikkeelle hankalimmasta tapauksesta. The Diplomats -kollektiivin perustajana tunnettu Cam’ron on ollut kahteen otteeseen buukattuna keikalle Suomeen, mutta molemmilla kerroilla tuloksetta. Edellisen yrityksen jälkeen Cameron Gilesiä ei todennäköisesti tulla täälläpäin ikinä näkemäänkään.

Vuonna 2011 Cam’ronin piti toimia yhtenä vetonaulana Tampereen Blockfesteilla. Artistin edustaja vakuutteli viime metreille asti keikan onnistuvan, kunnes lopulta tapahtumajärjestäjille ilmoitettiin kuinka Cam’ron joutui perumaan matkan äitinsä huonon terveydentilan takia. Normaalin mallin mukaisesti puoliksi ennakkoon maksettua keikkaliksaa ei saatu takaisin edes oikeusteitse.

Blockfestin järjestäjät yrittivät vielä toistamiseen tuoda harlemilaisen Tampereelle neljä vuotta myöhemmin Blockfestin ennakkobileisiin. Vuorokausi ennen keikkaa Killa Cam kuitenkin julkaisi Instagramissa pahaenteisen postauksen, jota seurasi nopeasti agentin ilmoitus keikan perumisesta. Cam’ronin nyt jo uransa lopettanutta tamperelaiskollegaa lainaten: onnea suihkuverhojen myyntiin.

Cardi B

Okei okei, Cardi B ei nyt ehkä ihan näillä näytöillä ole saman kaliiberin tekijä kuin monet muut tällä listalla, mutta otetaan nainen silti mukaan. Tämän hetken kuumimpiin naisräppäreihin lukeutuvalla tekijällä on kuitenkin saumat jonkinlaiseen legendastatukseen, kun ottaa huomioon mitä meriittejä artistilta löytyy jo tässä vaiheessa.

Rap-maailman valovoimaisimpien nimien joukkoon Bodak Yellow -hitillään nousseen newyorkilaisräppärin oli tarkoitus toimia yhtenä tämän kesän Ruisrockin pääesiintyjistä. Keikan peruuntumisesta ilmoitettiin kuitenkin pian sen jälkeen, kun artisti paljasti olevansa raskaana Saturday Night Live -ohjelmassa.

Lapsen isä Offset sen sijaan tullaan näkemään kesällä Suomessa. Mies keikkailee Weekend Festivaleilla huippusuositun Migos-yhtyeensä kanssa.

DMX

Yli 20 miljoonaa albumia myynyt karheaääninen DMX yritettiin tuoda Suomeen kesällä 2007. Ruff Ryders -possen isoimman nimen oli määrä esiintyä sekä Helsingin Kulttuuritalolla että Vuokatin Pipefesteillä.

Ulkomaisten artistien tuominen yksinään rap-festareille Vuokattiin oli jo aiemmin osoittautunut hankalaksi logistisista syistä. Samana kesänä esimerkiksi Nasin, The Gamen ja Kanye Westin Helsinkiin tuoneen Speed Promotionin kanssa riskin piti olla pienempi, mutta toisin kävi.

Lain kanssa jatkuvasti ongelmiin hankkiutunut (ja edelleen hankkiutuva) Dark Man X joutui perumaan keikkansa, sillä mies iskettiin rautoihin lentokentän lähtöselvityksessä. Pidätyksen taustalla oli se, että musiikkinsa ohella sekoilustaan tunnettu artisti ei ollut saapunut paikalle oikeuskäsittelyyn ajokortitta ajosta. Kulttuuritalon keikat peruttiin kokonaan, kun taas Pipeen miehen paikkaajaksi saatiin toinen Ruff Ryders -yhteyksistä tunnettu nimi Cassidyn muodossa.

Eve

Seuraavana kesänä Pipefesteille oli tiedossa toistamiseen Ruff Ryders -edustusta, kun tapahtumaan oli kiinnitetty stripparista räppäriksi noussut DMX:n entinen suojatti Eve. Lisäksi Vuokattiin oli buukattu rapakon takaisista nimistä Jedi Mind Tricks.

Tapahtumajärjestäjille aiheutui kuitenkin jälleen päänvaivaa amerikkalaisesiintyjien viime hetken peruuntumisista. Jedi Mind Tricks perui sairaustapauksen vuoksi, kun taas Eve jäi kotiin aikatauluongelmien takia. Tilalle saatiin lyhyellä varoitusajalla tuolloin suhteellisen isossa nosteessa ollut yhdysvaltalainen Chamillionaire, jonka moni suomalainen muistaa Kirkan samplaamisesta.

Suomessa Eve on pistäytynyt ainoastaan osana vuoden 2013 Gumball 3000 -lifestylerallia, jossa nähtiin myös esimerkiksi Elastinen, Uniikki ja Timo Pieni Huijaus. Osallistuminen kisaan ei ollut ihme, sillä Eve on naimisissa Gumballin perustaneen brittiläisen Maximillion Cooperin kanssa.

Juelz Santana

Turnin’ Point -vaateliikkeitään ja Turnin’ Records -levy-yhtiötään pyörittäneet Lielahden pojat rakensivat Tampereelle oman hiphop-festarin kesällä 2005. Härmälän leirintäalueella järjestetyssä kaksipäiväisessä Turnin’ Festissä nähtiin lukuisten kotimaisten nimien ohella esimerkiksi legendaarinen Masta Ace ja beatbox-virtuoosi Killa Kela.

Tapahtuman selkeästi odotetuin nimi oli etenkin paikallisten räppipäiden keskuudessa suosituksi osoittautuneen The Diplomatsin tuolloin 23-vuotias jäsen Juelz Santana. Harlemilaiselta oli vastikään ilmestynyt There It Go (The Whistle Song), joka pohjusti artistin What the Game’s Been Missing! -kakkosalbumia. Vihellyskoukkuun nojannut hitti on edelleen yksi Santanan tunnetuimmista kappaleista.

Kuumeisesti odotettu Dipset-edustus loisti kuitenkin poissaolollaan, sillä Santana ei päässyt lähtemään Yhdysvalloista. Sen sijaan isoimman nimen keikkaslotin otti haltuunsa detroitilainen Slum Village, jossa oli aikoinaan vaikuttanut myös J Dilla. Tampereella Jay Deetä ei kuitenkaan nähty, sillä tuottajaikoni oli jättänyt yhtyeen jo vuonna 2001 siirtyessään soolouralle.

Kool G Rap

Vuodet 2007-2008 muistetaan kotimaisella räppikeikkarintamalla ylikuumentumisen vuosina. Tuolloin Suomessa tuntui olevan lähes viikottain visiitillä isoja nimiä rapakon takaa.

Ylitarjonnasta huolimatta peruutuksia ei pahemmin tapahtunut, mutta yksi niistä oli erityisen tylsä. Kool Kat Records yritti tuoda legendaarisen Kool G Rapin kesäkuussa 2007 Helsinki Clubille, mutta esteeksi muodostui passiongelmat.

G Rapin asemasta ”golden age” -pioneerina kertoo esimerkiksi se, että muun muassa Biggie, Jay-Z ja Nas ovat nimenneet hänet esikuvakseen. Suuren vaikuttajan keikka oli tarkoitus siirtää eteenpäin, mutta miestä ei ole edelleenkään saatu Helsinkiin. Ehkä vielä joskus?

O.C.

Slick Rickiä ei stadiin saatu, mutta Lord Finesse nähdään joka tapauksessa Tavastialla jatkona pitkän linjan tekijän edelliselle Ääniwallin-keikalle. Finessen edustamasta Diggin’ in the Crates -kollektiivista myös esimerkiksi Fat Joe on pistäytynyt aikoinaan Suomessa ja jakanut jopa nimmareita Turnin’ Pointissa.

Samaan ryhmään kuuluva ja etenkin Word…Life -klassikostalevystään tunnettu O.C. oli buukattuna vuoden 2006 Rap SM -skaboihin. Kool Kat Recordsin mukaan O.C. joutui kuitenkin perumaan keikan hänen perheenjäsenensä sairastuttua vakavasti.

Korvaavina esiintyjinä tapahtumassa nähtiin Supastition sekä Jedi Mind Tricks -kokoonpanossa vaikuttanut Jus Allah, jotka esiintyivät yhdessä Kollabo Brothersin kanssa. Voiton itse skaboissa vei suomenkielisessä sarjassa Hellwood eli Uupuneena Taimenakin tunnettu Armo Murha. Englanninkielisen sarjan voitti Rockin’ Da North -yhteyksistäkin tunnettu El.

Puff Daddy & The Family

Hetkinen, eikö… Pitää paikkansa, Diddy oli yhteiskeikalla Hartwall Arenalla Snoop Doggin kanssa tasan kymmenen vuotta Biggien murhayön jälkeen. Tässä tapauksessa avainsanana toimiikin Family, jonka kanssa Puffyn piti saapua maahamme helmikuussa 1998 osana No Way Out -maailmankiertuetta.

Keitä Bad Boy -perheeseen sitten tuohon aikaan kuului? Helsinkiin olisivat saapuneet samalla kertaa ainakin Lil’ KimMase112 ja Total, joista yksikään ei ole koskaan käynyt Suomessa. Lisäksi rundilla oli aiemmin nähty niinkin vaatimattomia nimiä kuin Busta RhymesJay-Z ja The Lox

Spektaakkeli oli lehtitietojen mukaan tarkoitus järjestää Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Keikan peruuntumisen syistä meillä ei ole tarkkaa tietoa, mutta epäilemme että homma kaatui taloudellisiin kysymyksiin… It’s all about the Benjamins!

Q-Tip

Yksi vuoden 2011 Flow-festivaalin etukäteen odotetuimmista vieraista oli ehdottomasti Kanye Westin ohella tuottaja-vokalisti Q-Tip. Legendaarinen A Tribe Called Quest ei ollut ikinä käynyt Suomessa, joten Q-Tip olisi tarjonnut lähimmän kosketuksen yhteen hiphop-historian tärkeimmistä kokoonpanoista.

Soolourallaankin kunnostautunut artisti perui koko Euroopan-kiertueensa henkilökohtaisiin syihin vedoten. Uutena artistina ohjelmistossa nähtiin silti toinen hiphop-legenda Doomin muodossa.

Tapahtuma jäi suomalaisen hiphopin historiakirjoihin Q-Tipin sijaan ainakin siitä, että MC Taakibörsta teki festareilla ensimmäisen paluunsa kymmenen vuotta PA2011:n jälkeen. Yhtye sai aikaan valtavan yleisöryntäyksen suhteellisen pienelle Heineken Open Source Stagelle.

Ras Kass

Ehkä parhaiten vuoden 1996 Soul On Ice -klassikostaan muistettu Ras Kass on ei ole ikinä heittänyt keikkaa Suomessa. Syksyllä 2010 Kool Kat Records yritti korjata tilanteen kiinnittämällä artistin jokavuotiseen Rap SM -tapahtumaansa.

Länsirannikolta ponnistaneen MC:n oli määrä saapua Helsinkiin Beat Junkies -kollektiivista tutun DJ Rhettmaticin kanssa. Kaksikon koko Euroopan-rundi kuitenkin peruuntui, joten Nosturissa nähtiin lopulta korvaajaksi buukattu Lootpack-ryhmän Wildchild.

Vaikka Ras Kass ei olekaan keikkaillut Suomessa, niin jotain linkkejä häneltäkin löytyy Pohjolaan. Helsinkiläinen Sakke on nimittäin tuottanut arvostetulle lyyrikolle raidan Reggaeton (Happy New Year). Kappaleella kuullaan myös Dr. Dren Aftermath Entertainmentille aikoinaan levyttänyttä Bishop Lamontia sekä muun muassa Mobb Deep -yhteyksistään tunnettua 40 Gloccia.

Scarface

Helsingissä olisi syksyllä 2008 nähty kaksi Teksas-legendaa, mikäli luonnonvoimilla ei olisi ollut sanaansa sanottavana asiaan. Game Room Entertainment oli nimittäin buukannut sekä Scarfacen että Bun B:n samalle illalle Virgin Oiliin.

Scarfacen osalta matka Suomeen jäi väliin, sillä Teksasissa tuhoa aiheuttanut hirmumyrsky Ike laittoi miehen prioriteetit uuteen uskoon. Geto Boys -jäsen perui samalla koko Euroopan-kiertueensa.

Bun B sen sijaan esiintyi ennakkotietojen mukaisesti Virgin Oilissa. Tapahtumajärjestäjien erittäin rennoksi ja maanläheiseksi luonnehtima artisti nähtiin vuonna 2011 myös Blockfesteilla.

Timbaland

Lahden mäkimonttuun kesälle 2008 kaavailtu Timbalandin keikka on todennäköisesti yksi eniten huomiota saaneista peruuntuneista keikoista tällä listalla. Ai miksi? Syitä on monia, eikä pienin niistä ole se, että 3200 kärsimätöntä lipunostajaa joutui odottamaan rahojaan maksukyvyttömältä yritykseltä takaisin.

Timbaland-suunnitelman takana oli suosittuja Red Hot Soul -bileitä Lahdessa järjestäneen Sheldon Monderoyn perustama RHS Promotions. Tuohon aikaan huippusuositun meganimen tuominen Lahteen kuulosti suuruudenhullulta, vaikka tapahtumapuolella yhtä kokematon Kalle Keskinen olikin miljoonariskillä onnistunut järjestämään 50 Centin Suomeen. Temppu ei kuitenkaan onnistunut Lahdessa, ja tapahtumajärjestäjä jäi maksukyvyttömäksi odottaessaan Timbalandille ennakkoon maksettua osaa keikkapalkkiosta takaisin.

Samoissa ympyröissä liikkunut Cheek kutsuikin myöhemmin Monderoyta JHT – Musta lammas -elämäkertakirjassaan ”säätäjä-Sheldoniksi”. Yrittänyttä ei laiteta, mutta ainakin Cheekin omien Lahden mäkimontun konserttien järjestelyiden suhteen ei ole syytä olla huolissaan. Niiden takaa löytyy hieman eri kokoluokan koneisto ja kokemus tapahtumatuotannoista kuin epäonnistuneessa Timbo-keississä.

Young Jeezy

Pikkuhiljaa eläkkeelle räppigeimeistä suuntaava atlantalainen trap-pioneeri Jeezy oli vielä astetta nuorempana hustlaajana (eli Young Jeezynä) ollessaan tulossa Suomeen toukokuussa 2008. Snowman päätti kuitenkin perua Nosturin-keikkansa keskittyäkseen I Am Trap: Thug Motivation 103 -pitkäsoitonsa viimeistelyyn.

Levy julkaistiin samana syksynä taloudellisen taantuman inspiroimana nimellä The Recession. Jeezyn Thug Motivation -sarja sen sijaan sai jatkoa vuonna 2011, kun TM:103 Hustlerz Ambition ilmestyi. Atlantalaisen uran päätepisteenä tulee toimimaan sarjan neljäs osa.

Erikoiseksi Young Jeezyn keikan perumisen teki se, että peruutuksesta huuteli nettifoorumeilla ensimmäisenä Kool Kat Recordsin kilpailijana samalla kentällä toiminut lahtelainen promoottori. No, ehkä Jeezykin ehditään saada vielä Suomeenkin ennen kuin on liian myöhäistä.