
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu on odotetun pitkäsoiton nimikkoraita Kaikki on hyvin.
Helsinkiläinen rap-artisti ja runoilija Paperi T on julkaissut lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen uuden singlen Kaikki on hyvin. Ringa Mannerin ja Miikka Koiviston tuottama kappale on osa samannimistä albumia, joka julkaistaan 15. kesäkuuta.
– Kaikki on hyvin on albumi hyväksymisestä, irti päästämisestä, uskalluksesta ja muista elämäntaitokirjallisuuden suosikkiaiheista. Self-helppiä ihmisille, jotka vihaavat self-helppiä. Onnellinen loppu on vasta alku, artisti pohjustaa tiedotteessa.
Levy seuraa Paperi T:n platinarajan rikkonutta esikoisalbumia Malarian pelko, joka toi artistille vuonna 2016 Vuoden tulokas- ja Vuoden hiphop -kategorioiden Emma-patsaat. Välittömäksi klassikoksi luonnehdittu debyyttialbumi sai tunnustusta myös arvostetun Teosto-palkinnon muodossa.
Toisella albumillaan Radio Helsingin musiikkipäällikkönäkin tunnettu artisti kulkee uuteen suuntaan.
– Siinä missä Malarian pelko oli kiinni ahdistuksessa, Kaikki on hyvin pohjaa muutokseen, Paperi T avaa.
Kaikki on hyvin -albumi esitetään kokonaisuudessaan ennakkoon 9. kesäkuuta Helsingin Sideways-festivaaleilla. Lisäksi Paperi T tullaan näkemään kesän mittaan useilla muillakin festareilla, kuten esimerkiksi Flow’ssa ja Blockfesteilla.