Pamelan uudella kappaleella selkäranka katkeaa

Lumi Hartikainen

Uutta Pamelaa.

Viime vuonna kolmen kappaleen maxi-singlellä toimintansa käynnistänyt Pamela julkaisi tänään uuden singlen nimeltään Selkäranka.

Mouhouksen riveistäkin tutun Valentinin ja KR!M:n muodostaman duon uutuusbiisi on modernia poppia, jonka aihe pyörii itsensä huijaamisen ympärillä. Biisi on tehty yhdessä Jere Saharisen ja Mikko Tiaisen kanssa. Kappaleen syntytarinasta on kerrottu tiedotteelle seuraavaa:

”Tää biisi syntyi jotenkin vaan itestään. Oltiin juhlien jälkeisenä päivänä vähän väsyneinä Jeren ja Mikon kanssa Mikon kämpillä. Neljän tunnin ajan koettiin yhdessä onnistumisia, epäonnistumisia, kiukuteltiin ja naurettiin ja sit meil oliki biisi hyvin pitkälti kasassa. Aihe pyörii itsensä huijaamisen ympärillä – ehkä monelle tuttu uuden vuoden lupausten jälkeen. Liian usein yritetään tehdä muutoksia elämään kunnes palataan taas pettyneinä takas lähtöpisteeseen. Vedettiin eka keikka syksyllä Jyväskylässä ja oli mahtavaa nähdä miten jengi laulo tätä meidän messissä!”

Valentininin ja KR!M:n mukaan Pamela ei aio jumiutua genrerajoihin. Kaksikon biisit syntyvät omakohtaisista tarinoista ja kappaleissa korostuu kontrasti yhtyeen laulaessa ”rumia rakkaustarinoita kauniilla melodioilla”, kuten yhtye kuvailee. Nähtäväksi siis jää, mistä aineksista seuraavat julkaisut tulevat muodostumaan. Sitä pohtiessaan voi uuden kappaleen pistää soimaan alta.