Luonnonvoima-kappaleella kuullaan myös Ettaa.
Hiphop-kulttuurin moniottelija Paleface on lyöttäytynyt uudella singlellään yhteen suomalaisen rap-kentän paljon puhutun uuden tulokkaan Ettan kanssa. Kaksikkoa kuullaan Luonnonvoima-kappaleella, joka poikkeaa soundiltaan suhteellisen paljon pitkän linjan tekijän aiemmista julkaisuista.
Luonnonvoiman modernin kuuloisesta tuotannosta vastaa JAYE. Vaikka sanoituksissa leikitelläänkin ilmastonmuutoksen sanastolla, ei kappale keskity ilmaston lämpenemiseen ja ihmisen osuuteen ilmiössä.
– Biisi kertoo siitä, että meissä kaikissa piilee hurja potentiaali, luonnonvoimat, joita ei voi pysäyttää. Meissä kaikissa on jossain pinnan alla järjetön force, jonka voi tarvittaessa valjastaa käyttöönsä. Ja joskus se saattaa ryöstäytyä hallinnasta, Paleface kertoo.
Tsekkaa yltä FUM.FI:n videohaastattelu, jossa pureudutaan muun muassa kappaleen taustoihin sekä Palefacen näkemykseen ilmastonmuutoksesta ja naispuolisten rap-artistien tämänhetkisestä tilanteesta. Itse kappaleen pääset ottamaan kuunteluun alta.