
Tuottajan ruorissa vaikuttaa Santeri "MD$" Kauppinen, jonka kädenjälki kuullaan myös tulevalla albumilla.
Pitkän linjan suomiräppäri Paleface on julkaissut uuden singlen, Miehet ei itke.
Viime perjantaina ilmestynyt uutuusbiisi on ensimmäinen lohkaisu keväällä 2023 saapuvalta Autofiktio-pitkäsoitolta, joka on samalla Palefacen ensimmäinen sooloalbumi lähes kahdeksaan vuoteen. Boombäpin parhaiden perinteiden mukaan potkiva biitti on Simon ”CeeMon” Kososen sämpleristä. Kitarat ja mandoliinit on louhinut Anssi Salminen. Basson varressa kuullaan Sami Yaffa ja koskettimissa Valtteri Pöyhönen. Tämän kappaleen ja koko tulevan albumin taustalauluissa kunnostautuu Teri Mantere. Tuottajana ja miksaajana on toiminut MD$ eli Santeri Kauppinen, joka vastaa myös tulevan albumin tuotannosta. Paleface on avannut uutta kappalettaan tiedotteelle seuraavasti:
”’Miehet ei itke on kappale isistä ja pojista ja vaikenemisen kulttuurista. Miesten on ollut perinteisesti vaikea puhua täällä omista ongelmistaan. On saatettu mieluummin mennä hautaan, kuin näyttää tunteita, puhua omista vaikeuksistaan tai tunnustaa omia epäonnistumisiaan. Mulla on itselläni kaksi lasta ja vaikka he ovatkin tyttöjä, tulee usein mietittyä minkälaista esimerkkiä heille antaa ja myös minkälaisen mallin on itse saanut omasta himasta. Oon kiitollinen, että mun omassa kodissani on saanut näyttää tunteita, mutta paljon on varmasti jäänyt sukupolvien aikana myös käsittelemättä. Nyt aika on erilainen, kuin aiemmille sukupolville.
Vaikka se muuttuu nopeasti, suomalainen mieskuva on edelleen paikka paikoin tosi kankea ja ahdistunut. Vanhoja klisheitä toistellaan. Myytti katajaisesta kansasta, joka taipuu, muttei katkea, voi tässä mielessä olla vähän hankala. Ihmisen mieli on herkkä ja tunteiden osoittaminen inhimillistä. Must tuntuu, että monet sosiaaliset ongelmat johtuvat meillä siitä, ettei täällä perinteisesti ole ollut sallittua murtua ja osoittaa heikkoutta. Etenkin mielenterveysongelmien ympärillä on edelleen tällaista vaikenemista ja häpeää.
Nuoremmat sukupolvet elävät jo onneksi osittain erilaisessa, sallivammassa maailmassa. Ehkä räppäreilläkin on ollut tässä oma panoksensa. Vielä 20 vuotta sitten räpin mieskuva oli voittamaton sankari, joka tallasi muut alleen, eikä osoittanut heikkoutta tai inhimillisyyttä. Viime vuosina räpissäkin on näkynyt ja kuulunut toisenlainen ääni. Monet räppärit ovat räpänneet omista ongelmistaan ja epäonnistumisistaan. Suunta on oikea.”
Kuten Autofiktio-albumia edeltävällä kappaleella, myös levyllä itsellään on painavia sanoja ja väkeviä teemoja sisältävä kokonaisuus, joka vertautuu Palefacen moderniksi klassikoksi muodostuneeseen vuoden 2010 Helsinki-Shangri-La -albumiin. Paleface itse kuvailee tulevaa albumia uransa parhaaksi.
Kuuntele Miehet ei itke -kappale alta.