Palefacen ja Pete Santosin yhteiskappaleella muistellaan vanhoja

Paleface ja Pete Santos yhdistivät voimansa.

Pitkän linjan suomihiphop-konkari Paleface ja amerikkalaisräppäri Pete Santos ovat julkaisseet yhteiskappaleen.

Viime perjantaina julkaistun Young-kappaleen on miksannut ja masteronut Jake “Vicious” Grotticelli, kun taaas tuotannosta vastaa Boyat-yhtyeen Berat Cimili. Suomea ja englantia yhdistelevällä kappaleella kaksikko muistelee omaa lapsuuttaan todeten, että kypsyydellä ei ole ikää:

”Kypsyydellä ei ole ikää. Olemme kaikki eri vaiheissa omaa kehitystämme. Osa juoksee villinä ja pelottomana, osa puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuin Lion Kingin Mufasa. Young-kappale juhlistaa kaikkia näitä vaiheita ja muistuttaa meitä ottamaan kaiken irti elämästä”, Pete Santos summaa.

Paleface on kertonut kappaleen saaneen syntynsä seuraavasti:

”Pete otti jokin aika sitten yhteyttä ja ehdotti kollaboa. Olimme aiemmin esiintyneet parillakin samalla keikalla. Biisin afrovaikutteinen biitti oli freesi ja erilainen kuin valtaosa tämän hetken räppituotannoista. Myös Peten live-energia teki keikoilla vaikutuksen. Kappale syntyi nopeasti studiosessiossa. Vaibi oli kohdillaan! Aluksi räppäsin oman versen suomeksi keskellä muuten englanninkielistä biisiä, sitten keksimme vuorotella suomeksi ja englanniksi ja palaset loksahtivat kohdalleen”

Kuuntele kappale alta.