Onko tässä haastaja Nikke Ankaralle? Pure päästää battle-henkisen minänsä irti uuden YouTube-sarjansa ensimmäisessä osassa

Joni Mikkonen

Pure uskoo kirjoittaneensa kotimaisen hiphop-historian kaksi teknisesti onnistuneinta verseä.

Joensuulaisen Pyry Rasinmäen henkieläin ei taida olla laiskiainen. Uudella videollaan paremmin Purena tunnettu rap-artisti sanoo sylkemisen olevan itselleen vähän niin kuin urheilua, eli helppoa ja kivaa. Katettakin puheille löytyy, sillä freestyle-osaajan meriitteihin kuuluu ensimmäinen sija vuoden 2016 Rap SM Freestyle Battle -kilpailuissa.

Kolmannella julkaisullaan Puren tukena on paikallisen Vitos-kokoonpanon Tommi Ikonen eli Thomaz, joka on huolehtinut biittipuolesta. Helppoo ja kivaa poikkeaa selkeästi Puren kahdesta aiemmasta hengentuotteesta, sillä mukana ei ole lainkaan kertosäkeitä tai selkeää tarinankaarta.

– Halusin tehä nimenomaan tämmösen ”hot bars” -tyyppisen pudottelun, missä päästän uhittelevan battle-henkisen minäni valloilleen. Koska haluun räppärinä olla monipuolinen ja tykkään aika monen tyylisistä biiteistä, niin tässä on puhdas trap-tausta, Pure pohjustaa.

Kappaleen pääpaino on hyvässä rytmityksessä ja sanojen jatkuvuudessa eli flow’ssa. Jokainen sana on harkittu tarkkaan tavujen määrästä lähtien.

– Sillon kun sain tän kirjotettuu valmiiks, sanoin että tässä on kaks Suomen parasta verseä. Ehkä hieman biisin luonteen mukaisen uhittelevasti sanottu, mutta jos joku miulle sanos näin, en väittäs vastaankaan, artisti jatkaa.

Osalle muutaman vuoden takaisen suomenmestarin seuraajista kappaleen konsepti saattaa tulla hieman puun takaa tai mennä jopa kokonaan ohi. Mikä on siis homman nimi?

– Haluun pitää Helppoo ja kivaa hieman erillisenä konseptina muista biiseistä. Oon ajatellu, että tähän vois tehä myöhemmin jatko-osiakin. Nää ois tämmösiä random tiputuksia, helvetin kovia sellasia, joihin vois lätkästä melkeen millasen taustan vaan, kuhan se kuulostaa hyvältä ja saan pelattuu sen läpi vaikeimmalla vaikeustasolla.

Spotifyyn kappaleita ei ole tulossa, sillä Helppoo ja kivaa -konseptin alla tehdystä materiaalista on tarkoitus luoda oma YouTube-sarjansa. Lähimmäksi vertailukohteeksi voisi nostaa lahtelaisen Nikke Ankaran Aivotonta räpätiräpää -sarjan.

– Fiittaajiakin ois ehkä kiva ottaa jatkossa näihin. Vaikka biitti tai sanat tois haastetta, homma pitää silti handlata sen verran hyvin, et voi sanoo vaa et Helppoo ja kivaa.

Kuuntele Puren tiputtelua alta! Videon ohjaajana on kunnostautunut Joni Mikkonen.