”Nyt uskallan taas rohkeasti ottaa sen kaihoisamman väripaletin esiin” – Aurora palasi julkaisutauolta uudenlaisella kappaleella

Bifu

Mukana uudella julkaisulla vierailee Keko Salata.

Laulaja-lauluntekijä Aurora päättää kaksi vuotta kestäneen julkaisutaukonsa uudella singlellä. Uuden Vettä kaivoon -kappaleen on tuottanut myös sille vierailemaan päätynyt Keko Salata.

Vettä kaivoon on Auroran mukaan biisi siitä, kuinka joskus sitä yrittää parhaansa saadakseen ihmissuhteen toimimaan. Kuitenkin kaikki vaivannäkö menee hukkaan kuin sangollinen vettä kaivoon. Aiemmasta, aurinkoisesta popreggae-tuotannostaan poiketen uusi kappale ottaakin hieman synkkäsävyisemmän vaihteen päälle. Akustinen soundi on kuitenkin saanut jäädä yhä taustalle paistattelemaan.

”Korona toi tullessaan keikkatauon ja muutenkin hengähdystauon, jonka myötä tuntui luontevalta tutkia itseä ja omaa artistiutta. Pari vuotta sitten elämässä oli isoja ja vaikeita asioita, joiden vastapainoksi halusin tehdä silloin tosi tanssittavaa ja aurinkoista musiikkia. Se oli tietynlaista eskapismia. Mutta tauon aikana mulle kristallisoitui, että melankolia on erottamaton ja tärkeä osa mua ja mun artistiutta. Ja nyt uskallan taas rohkeasti ottaa sen kaihoisamman väripaletin esiin”, Aurora kertoo.

Kuuntele uusi kappale alta.