Noin kahdeksantoista vuotta siinä meni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: Ritarikunta julkaisi ensimmäisen oman videonsa

Aiemmin turkulaisryhmä on nähty ainoastaan muutaman posseträkin videolla ja silloinkin vajaalla kokoonpanolla.

Suomalaisen hiphopin veteraanikaartiin kuuluva turkulainen Ritarikunta on päättänyt pitkän hiljaiselonsa. Viimeeksi vuonna 2010 uutta materiaalia julkaissut yhtye tiputti tällä viikolla kehiin tuplasinglen, jolta löytyy kappaleet Valmis ja Oppimäärä.

Nyt DJ Chuck Mainilla ja tuottaja Sattalitella laajennettu kokoonpano on latonut tiskiin uuden videon tuplasinglensä ensimmäisestä raidasta. Teko on Ritarikunnan kohdalla poikkeuksellinen, sillä ryhmältä ei ole aiemmin nähty omaa musiikkivideota.

Asemarainan Atte Heinosen ohjaaman videon pääset tsekkaamaan alta. Myös Oppimäärästä on tulossa visuaalit ulos, joten kannattaa pitää sormi pulssilla ja seurata mitä tapahtuu.