
Antwonin flow'ta on verrattu usein Biggie Smallsiin.
San Josessa varttunut rap-artisti Antwon aloittaa uuden Euroopan-kiertueensa Escape from America Suomesta. Omalaatuisen yhdysvaltalaisartistin keikka järjestetään keskiviikkona 11. huhtikuuta Elmun baarissa.
Punk-taustainen Antwon on onnistunut herättämään paljon kiinnostusta niin kotimaassaan kuin Euroopassakin. Hardcore-bändissä musiikkiuransa aloittanut artisti on tullut tunnetuksi hiphopin yhdistelemisestä muihin genreihin sekä terävistä ja shokeeraavista lyriikoistaan.
Antwon lasketaan mukaan niin sanottuun cloud rap -skeneen, eli valtaosa hänen tuotannostaan julkaistaan ainoastaan Internetissä. Fyysisiä levyjä Antwonin materiaalista on painettu ainoastaan pieniä määriä muutaman poikkeustapauksen kohdalla. Rap-artistin tähänastisesta katalogista löytyy neljä kokopitkää levyä, joista tuorein Sunnyvale Gardens julkaistiin lokakuussa 2017.
Viimeeksi Antwon nähtiin Suomessa vuonna 2016. Tuolloin hän teki yhteensä kolme keikkaa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ensimmäisen kerran mies keikkaili pääkaupungissa jo maaliskuussa 2014.
Ennakkoliput keikalle myy Ticketmaster. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.