New Yorkin rap-veteraanien muodostama duo saapuu ensi viikonloppuna Joensuuhun

The Funky Pandasin muodostaa kaksi pitkän linjan tekijää.

Joensuun valtaa jälleen 14.-16. heinäkuuta Ilosaarirock, jonka monipuolisessa ohjelmistossa on mukana useita urbaanin musiikin kärkinimiä. Yksi festariviikon jatkoklubeista pidetään Joensuun kaupungintalon Teatteriravintolassa, jossa järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa Ammattilaisten ilta.

Sunnuntaina 16. heinäkuuta kaupungintalon sisäpihalla kuullaan rytmi- ja klubimusiikkia laidasta laitaan, kun taas lasiterassilla pauhaa jamaikarytmit, afrobeat ja lattarit. Lisäksi alakerrassa on mahdollista hikoilla autenttisen deep housen, tech-housen ja technon sykkeessä.

Tapahtumaan saapuu muun muassa The Funky Pandas -kokoonpano, jonka takaa löytyvät The Beatnutsista tuttu Psycho Les sekä Jeru The Damaja. Kaksikko on tehnyt yhteistä materiaalia vuodesta 2015 asti ja duon esikoislevyn Certified Bamboon on määrä ilmestyä tämän vuoden aikana. Itärannikon rap-veteraanien ohella räppidiggareiden iloksi paikalla nähdään myös Kalifornian Oaklandista kotoisin olevan WordUpin ja Aksimin yhteiskeikka.

Ennakkolippuja Ammattilaisten iltaan myy Tiketti ja Joensuun Teatteriravintola. Tsekkaa tarkemmat tiedot tapahtumasta täältä!