Naisartisteille suunnattu rap-tapahtuma järjestetään jo kolmannen kerran

Helsinkiläinen Bomstikidi on yksi Mimmit räppää -tapahtuman vakiokasvoista.
Heidi Tuulia

Mimmit räppää pyrkii antamaan uusia mahdollisuuksia naispuolisille tekijöille kotimaisen hiphopin kentällä.

Vuosituhannen taitteen hiphop-buumin aikoihin varteenotettavia naispuolisia rap-artisteja kuultiin suomalaisella musiikkikentällä osapuilleen yhden käden sormilla laskettava määrä. Tilanne on onneksi muuttunut hieman paremmaksi Afroditen, Miss J:n, SiriuksenYaviksen ja kumppaneiden saatua uusia seuraajia genren sulauduttua osaksi valtavirtaa.

Tammikuun puolivälin paikkeilla Helsingin Café Mascotin ottaa haltuunsa naispuolisille MC-kyvyille suunnattu Mimmit räppää -klubi. Tapahtuma on jo kolmas lajiaan ja paikan päällä on tiedossa myös open mic kaikille halukkaille.

Aiemmissa Mimmit räppää -tapahtumissa on nähty tuntemattomampien tekijöiden ohella enemmänkin esillä olleita artisteja kuten Mercedes Bentso, Rauhatäti ja Mari Johanna. Tällä kertaa esiintyjälistasta ei löydy yhtä tunnettuja nimiä, mutta sehän ei tarkoita sitä, etteikö tiedossa olisi taidokasta sylkemistä. Illan lineup näyttää tältä:

DJ #Finnishgirl
Tipelius
VANE VANE & K-Rauta
Paljasjalkane
SeRoosa
Katja Koo
Automaattinen tunteidenkäsittely
Emily Que
SYLVVA
Mirage
Marleena Arianna
Satu
Bomstikidi

Mimmit räppää Vol. 3 järjestetään Café Mascotissa 13. tammikuuta. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä!