Muun muassa Elastisen kanssa yhteistyötä tehnyt platina-artisti on ollut taas studiossa – onko tässä lahtelaisen hittitehtaan seuraava artistikiinnitys?

Helsinkiläisartistin edellisestä julkaisusta on jo hetki aikaa.

Urbaania poppia r’n’b-mausteilla tekevillä kotimaisilla artisteilla menee joskus hieman pidempään julkaisujensa kanssa. Esimerkiksi Karri Koiran edellisestä albumista on ehtinyt kulua jo yli viisi vuotta, ja samaan kastiin kuuluu myös Jontte Valosaari.

Nyt platinamyynteihin artistiurallaan ehtinyt palomies on kuitenkin ollut taas studiossa. Laulaja on ladannut Instagram-tililleen pari otosta, jotka paljastavat artistin äänittäneen uutta materiaalia M-Eazy Musicin tiloissa Lahdessa. Katso kuvat alta.

Pitkästä aikaa uuden musiikin kimpussa 😎 #jonttevalosaari #meazymusic

Henkilön jonttevalosaari (@jonttevalosaari) jakama julkaisu

Tuoreella materiaalilla saatetaan kuulla jopa Valosaaren omaa jälkikasvua.

Usein kyllästymiseen asti virheellisesti rap-artistiksi leimattu Valosaari julkaisi Haastaja-debyyttialbuminsa huhtikuussa 2013 EMI:n alaisuudessa. Laulajan pitkäsoiton kaikki kappaleet olivat jo tuolloin MGI:n tuotantoa, joten siirtyminen luottotuottajan levy-yhtiölle olisi luonnollista jatkoa uralle.

Valosaaren uudelle musiikille ei ole vielä tiedossa julkaisuajankohtaa. Toistaiseksi M-Eazy Musicin tuorein artistikiinnitys on espoolainen Edi, josta voit lukea lisää täältä.