”Mitä tehdä, kun toinen jatkaa eteenpäin ja itse jäät paikoillesi polkemaan?” – sitä pohtii lahdesta ponnistanut helsinkiläisyhtye Yläkerta

Yläkerta julkaisi uuden sinkun viime perjantaina.

Yläkerta julkaisi viime perjantaina 9.8 uuden singlen Älä Jätä Piirtämättä. Kappale löysikin heti tiensä Spotifyn virallisille listoille (mm. Uuden Musiikin lista, Suomiräpin Järkäleet, Aitoa Suomiräppiä).

Lahdesta ponnistanut ja sittemmin helsinkiläistynyt nuori yhtye kertoo kappaleesta seuraavasti:

”Moni on varmasti ollut tilanteessa, jossa miettii mahtuuko enää toisen tulevaisuudensuunnitelmiin. Mitä tehdä, kun toinen jatkaa eteenpäin ja itse jäät paikoillesi polkemaan?”

Kappaleen on tuottanut Samuli Sulku.

Nuoren rap-yhtyeen päämääränä on jatkaa monipuolisen musiikin tekemistä ja tavoitteet on asetettu korkealla. Uutta musiikkia onkin luvassa pian.

Kuuntele Yläkerran tuore sinkku alta.