Mikael Gabrielin julkaisemalla uutuusvideolla koetellaan naapureita – myös artistin pitkään tauolla ollut YouTube-sarja sai uuden osan

The Life -sarja tekee paluun uuden albumin lähestyessä.

Perjantaina viidennen albuminsa Ääripäät julkaiseva Mikael Gabriel on saanut Naapurit kuulee -uutuuskappaleensa tueksi visuaalit. Tuoreesta musiikkivideosta vastaa tuotantoyhtiö Simelius Simelius.

Videon ohella Mikael Gabrielin leiristä on tullut ulos myös uusi episodi The Life -sarjaan. PastoriPiken kuvaamaa YouTube-sarjaa tehtiin aiemmin vuosina 2013-2015.

Sarja jäi kuitenkin tauolle, kun Tasoi Recordsille kiinnitetyn Piken oma artistiura alkoi ottaa tuulta alleen. Nyt uusia jaksoja on kuvaamassa Eemeli Pirttimaa.

– Ollaan Eemelin kanssa kuvailtu tässä pitkin kevättä ja Eemeli tulee kulkemaan messissä myös jatkossa. Ensimmäinen osa, olkaa hyvät, Mikael Gabriel kommentoi Facebookissa.

Tsekkaa uusin jakso alta. Aiemmat osat löytyvät samalta kanavalta sekä täältä.