Memphis-soundin pioneeri Juicy J saapuu Blockfesteille – Ratinassa nähdään myös Suomen isoimman artistin uran viimeinen festarikeikka

Blockfest-keikka on Juicy J:n ensimmäinen soolokeikka Suomessa. Pitkän linjan tekijä on nähty maassamme ainoastaan kerran aikaisemmin Three 6 Mafian kanssa kymmenen vuotta sitten.

Blockfestin tuorein ulkomainen artistikiinnitys on todellinen Dirty South -legenda.

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest jatkaa esiintyjäkiinnitystensä julkaisua. Uusina niminä tapahtuman artistikattaukseen liittyvät muun muassa Memphis-legenda Juicy J sekä Cheek, joka heittää Blockfesteilla uransa viimeisen festarikeikan.

Uudistuskykyinen Juicy J on onnistunut pysymään relevanttina tekijänä musiikkimaailmassa jo yli 25 vuoden ajan. Hän on oli mukana perustamassa legendaarista Three 6 Mafia -kollektiivi, joka muistetaan esimerkiksi rap-yhtyeelle ainutlaatuisen Oscar-palkinnon voittamisesta. Kokoonpano tunnetaan parhaiten vuoden 2005 tuplaplatinaa myyneestä jättihitistään Stay Fly.

Viime vuosina Juicy J on keskittynyt soolouraansa, joka on poikinut yhteensä neljä pitkäsoittoa, lukemattomia mixtapeja sekä useita yhteistyöprojekteja. Dirty South -pioneeri nähdään Blockfesteilla perjantaina samoin kuin tapahtumaan jo aiemmin julkistettu $uicideboy$-kaksikko, joka puolestaan on tuottanut ”Juicemanin” viimeisimmät julkaisut.

Cheek on kulkenut Blockfestin kanssa pitkän matkan, joten luonnollisesti oman elokuvansa saanut artisti nähdään uransa viimeisenä keikkakesänä myös Ratinassa. Vuodesta 2008 järjestetty Blockfest onkin ainoa festivaali, jossa suomalaisen musiikkikentän isoimmaksi nimeksi noussut tähti on esiintynyt tapahtuman jokaisena järjestysvuotena. Blockfest-keikat ovat olleet kerta toisensa jälkeen yllätyksiä täynnä, joten tiedossa saattaa tälläkin kertaa olla jotain todella erikoista yhden aikakauden päättyessä.

Cheekin ja Juicy J:n ohella Blockfestin esiintyjäkattausta täydentää kolmessa eri kategoriassa Emma-ehdokkaana oleva Evelina sekä ensimmäisillä omilla Blockfest-keikoillaan nähtävät Adi L Hasla, IBE ja SONNY. Uusia artistikiinnityksiä julkistetaan lisää kevään mittaan.

Blockfest järjestetään Tampereen Ratinassa 17.-18. elokuuta. Lipunmyynti joka vuosi jo ennakkoon loppuunmyytyyn tapahtumaan on parhaillaan käynnissä Ticketmasterissa sekä Tiketissä.