
Tyttöni-sinkku julkaistiin viime perjantaina.
Haaparannasta ponnistava The Meänland julkaisi viime perjantaina uuden Tyttöni-singlen. Single ennakoi 4. lokakuuta julkaistavaa yhtyeen eponyymiä debyyttialbumia.
Pohjois-Suomessa todella kovaa livesuosiota nauttiva The Meänland esittää suomen- ja meänkielistä sekä ruotsinkielistä reggaeta. Musiikissa liikutaan vaihtelevasti humoristissa, henkevissä ja kantaaottavissa tunnelmissa. The Meänland keikkailee aktiivisesti Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa.
Tyttöni-singlen säveltänyt ja sanoittanut Meänlandin basisti Jani Nikula kertoo kappaleesta seuraavasti:
”Nykyinen kihlattuni 6 vuoden takaa on ollu mulla tukena ja kannustanu monessa asiassa ja hoitanu minun nuorinta poikaa silloin ko olen ollu keikoilla ja en aina ole muistanu näyttää hänelle kiitollisuutta siitä. Joten sävelsin hänelle tämän biisin kiitokseksi siitä, että hän on jaksanu ja toivon, että jaksaa vielä tulevaisuudessakin. Kiitos Pauliina! ”
The Meänlandin levy-yhtiönä toimii helsinkiläinen Reggaedog ja keikkamyynnistä sekä managementista vastaa Rocktalo Booking & Management. Bändi suuntaa albumin tiimoilta laajalle Suomen kiertueelle syksyllä ja keväällä.
Kuuntele biisi alta.