Mäkin ja DJ Takapotkun muodostama Yksi Totuus on ”Vantaan Profeetat” – kuuntele tuore single, jossa feattaa Tommi Läntinen!

Jessica Häyhä

Yksi Totuus tarjoaa nostalgiatripin aikaan, jolloin Super Soakerit, Planet FunFun ja kaapelikanava MoonTV olivat in.

Kovassa nosteessa oleva Mäkki ja Hotelli Vantaa -kokoonpanosta tuttu DJ Takapotku ovat muodostaneet uuden duon, jonka nimi on Yksi Totuus. Vaikka tuore ryhmä ei olekaan politiikkaan lähtemässä, niin nimen perusteella vantaalaiskaksikko ei ehkä jaa Valkoisen talon viestintätiimin näkemystä ”vaihtoehtoisten faktojen” olemassaolosta.

– Yhtyeen piti alun perin olla Toinen Suunta, mutta siitä tulikin Yksi Totuus. Kaikessa on kuitenkin vaan yksi totuus, Mäkki toteaa.

Mäkin ja DJ Takapotkun historia ulottuu kuitenkin paljon presidentti Trumpin poliitikon uraa pidemmän ajan taakse. Keikkapromoottorinakin aikoinaan toiminut Mäkki lähestyi DJ:tä ensimmäisen kerran jo vuosia sitten etsiessään miksaajaa ison reggaenimen keikalle.

– Mäkki soitti mulle ja kysy et osaanko miksata. Sanoin joo, vaikka en osannut. Ei mulla ollut oikeesti mitään käryä! Mäkki kuitenkin buukkasi mut miksaajaksi Jukka Pojan keikalle ja hommat kusi. Mut jätettiin rikkinäisten PA-kamojen kanssa keikkapaikan eteen ja jotenkin siitä illasta kuitenkin selvittiin ja sain vakkaripestin, DJ Takapotku muistelee.

Duolla oli ollut puhetta yhteisen materiaalin tekemisestä jo ennen Mäkin läpimurtoa, mutta aika ei tuntunut silloin kummastakaan oikealta. Lopulta yhteisprojekti päätettiin nostaa pöydälle DJ Takapotkun tuotettua Apuva-hitin Mäkille yhdessä Setä Tamun kanssa. Kaksikon suunnitelmiin ei ainakaan toistaiseksi kuulu keikkailu, mutta uusia singlejä on tarkoitus julkaista kesän aikana useampikin.

– Halutaan tehdä humoristista ja arkista suomipoppia, jossa ajattomuus on keskipiste ja tähtäin kansan syvissä riveissä. Kuolemattomat lainit on meidän juttu, ollaan vähän niinku Vantaan Profeetat, kaksikko täräyttää pilke silmäkulmassa.

Ensimmäinen näyte Yksi Totuus -duon edustamasta linjasta on tänään julkaistu single Vielä kerran, jossa haikaillaan lapsuusaikoja ja 1990-lukua. Huoneessa on kuitenkin elefantti, sillä Will Goddemin tuottamalla kappaleella kuullaan myös Tommi Läntistä. Miten yhteistyö sai alkunsa?

– Biisiä tehdessä mietittiin, kuka olisi oikea tyyppi tähän, sellainen kortti, jota ei oltu vielä käytetty. Rasmus oli törmännyt Läntiseen joskus hotellin aamupalalla ja siitä idea syntyi. Mäkki ajatteli, ettei Tommi kuuna päivänä lähtisi mukaan, mutta yllätykseksi, viikon päästä mies oli studiolla, vantaalaisduo kertaa.

Etenkin nuoremmille Tommi Läntinen saattaa olla tuttu lähinnä lauseesta, joka on ikuistettu Edumania-dokkarillekin MC Taakibörstan managerin toimesta. Mutta millainen tyyppi Tommi Läntinen on todellisuudessa?

– Tommi on pelottavan mukava. Sanakirjassa “hyvä jätkä” -kohdalla pitäisi olla Tommin kuva!