
DEM-duon toinen osapuoli julkaisi uutta materiaalia.
Vastikään ensimmäisen platinalevynsä Petri Nygårdin Nössö-kappaleesta saanut Maiki jatkaa biisinkirjoittajan töiden ohella myös omaa soolouraansa. Nyt mieheltä kuullaan uusi ja entistä henkilökohtaisempi single Mielipuolii, jossa on mukana Eveliina Määttä.
– Kappale kertoo parisuhteesta. Addiktiosta toiseen ihmiseen. Menettämisen pelosta. Toivosta siihen että pimeimmän hetken jälkeen aurinko nousee. Tää kertoo meistä, Maiki kuvailee kappaletta.
DEM-kokoonpanostakin tunnetun Maikin lisäksi tuotannosta vastaavat muun muassa Mäkin Mixet Tahdo -hitin tuottanut Iiro Grönroos sekä Lauri Halavaara. Kappaleen on julkaissut tuore levy-yhtiö Skye Music, jonka jakelijana toimii Warner Music Finland.