Loost Koos lähtee kiertueelle – rundin päätöksenä toimii Rutilus Ball, johon saapuu yhdysvaltalainen rap-artisti Deniro Farrar

Kolmikko aloittaa kiertueensa Jyväskylästä.

Suomalaisen hiphopin kentällä jo vuodesta 2002 asti vaikuttanut Loost Koos tekee lokakuussa neljä kaupunkia kattavan klubikiertueen. Rundin päätöskeikka Helsingissä on samalla kaikkien aikojen ensimmäinen Rutilus Ball, jolla juhlistetaan Särren ja Pianomiehen vuoden ikäistä levy- ja kustannusyhtiö Rutilusta.

Rutilus Ball -illassa nähdään Loost Koosin ohella yhdysvaltalainen Deniro Farrar, jonka kanssa Rutilus tekee yhteistyötä. Nosteessa oleva amerikkalaisartisti on työskennellyt muun muassa Denzel Curryn ja Ryan Hemsworthin kanssa sekä saanut itselleen Leader of Rap Cult -tittelin. Omalaatuisen artistin ensimmäinen EP julkaistiin joint venture -diilinä VICE:n ja Warnerin kautta vuonna 2014. Syvällisellä ulosannillaan, realistisilla aihepiireillään sekä reality rap-kuvastollaan ihastuttaneelle Denirolle on siunaantunut joukko uskollisia seuraajia.

Tapahtumassa keikkailee myös feministisillä teemoillaan säväyttänyt Adikia, DJ Arsi sekä yhteisen DJ-setin vetävä Rutiluksen biisinkirjoittajatiimi Tomorrow. Ilta toteutetaan yhteistyössä helsinkiläisen Hög Agency & Promotionin kanssa.

Loost Koosin kiertueaikataulu:

20.10. Jyväskylä, Bra2
21.10. Joensuu, Kerubi
27.10. Turku, Gong
11.11. Helsinki, Valkoinen Sali