Laineen Kasperin luotsaama Itä Räpäyttää -festari julkisti uusia artistikiinnityksiä

Samuli Härkönen

Lappeenrannassa järjestettävässä kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään kotimaisten nimien ohella myös ulkomaisia artisteja.

Lappeenrannan Pusupuistossa järjestetään heinäkuussa kaksipäiväinen Itä Räpäyttää -festivaali. Hiphop-tapahtuman taustalta löytyvät keikkamyyjä Maija Kaarna sekä muun muassa Kaucasista tuttu Laineen Kasperi, joka toimii festareiden taiteellisena johtajana. Suomi-palkinnon saanut artisti on luonnollisesti myös yksi esiintyjistä yhdessä Palava Kaupunki -rytmiryhmänsä kanssa.

Tapahtuman artistikattauksesta paljastettiin jo aiemmin Chemodan, Anttti & Koowee, DJ Dirty Jones, Hurtta, Joku Roti Mafia, Paleface, Raipati ja Töölön Ketterä. Nyt mukaan on kiinnitetty uusina niminä venäläinen naiskaksikko MAD-A & RENA, livebändin tukema Asa, kuvataiteilijanakin kunnostautunut Dxxxa sekä Roope K omalla soolokeikallaan.

Itä Räpäyttää -festareiden ohjelmassa on myös oma paikkansa katutaiteelle, sillä Pusupuistoon rakennetaan festareiden ajaksi kookas graffitiseinä. Lisäksi samana viikonloppuna kaupunkiin avataan Lappeenranta-graffitin retrospektiivi. Tarkka näyttelypaikka ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa.

Itä Räpäyttää -festivaali järjestetään 21.-22. heinäkuuta Lappeenrannan Pusupuistossa. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä.