Lahti Unitedin uusi posseraita ei ole sieltä ihan perinteisimmästä päästä – nyt on iso joukko ukkoja herkällä tuulella

Lahti United eli Jussi Kuoma, Raappana, Mara, Kike, Nikke Ankara, Ideaali, Brädi, Aste, JV ja Jay Who?.
Otto Puhakka

Kollektiivi julkaisi neljännen singlensä.

Lihamukin kotikaupungista ponnistanut Lahti United on julkaissut uuden singlensä Tunnen sut. Kappale on Asteen, Brädin, Ideaalin, Jay Who?:n, Jussi Kuoman, JV:n, Kiken, Maran, Nikke Ankaran ja Raappanan muodostaman kollektiivin neljäs yhteinen single.

Kokonaista levyä ryhmältä ei ole toistaiseksi luvassa, mutta uutta materiaalia löytyy silti enemmänkin. Tällä kertaa lahtelaiset päättivät kokeilla jotain erilaista.

– Meillä on ollut aika laiska tahti tehdä tähän asti, mutta talvella saatiin vähän tsempattua ja tehtiin useampi biisi. Ne meni aika iisisti siihen retostelumeinkiin, joten päätettiin että tehdään edes yks vähän helpommin lähestyttävä. Luulen että tää tulee yllättämään aika monet, koska kukaan ei taatusti venaa possebiisiä jossa heittäydytään vähän tunteellisiksi, Jay Who? kommentoi.

Tuotantopuolelta löytyy odotetusti edellisten julkaisujen tapaan MGI. Kappaleen toisena tuottajana toimii Maiki, joka oli myös mukana kirjoittamassa ja sovittamassa Raappanan purkittamaa kertosäettä. Sisällön puolesta perinteinen räppikeuliminen on jätetty minimiin, vaikka tiedossa ei olekaan mitään hissuttelua.

– Biisihän on todella iso ja onhan se nyt hienoa kun raavat miehet puhuvat elämänsä naisista, Kike toteaa.

Kokoonpano nähdään tulevana viikonloppuna livenä kotikentällään Lahden Summer Up -festareilla. Millaiset odotukset ryhmällä on tapahtumalle?

– Toivotaan että jengi on hereillä ja valuu porteista sisään ajoissa. Meillähän on festareiden avaus ja festareiden kovin veto, Kike heittää.

Kuuntele uutuusraita alta. Summer Upissa ryhmä keikkailee perjantaina klo 14.45 Loop Stagella.