”Kun laiffi antaa nachoi, ostan dippii” – Yeboyah julkaisi uuden singlen tulevalta albumiltaan

Kimi Issakainen

Debyyttialbumin julkaisu koittaa myöhemmin tämän vuoden aikana.

Kovassa nosteessa oleva Yeboyah julkaisi uuden kappaleen nimeltään Just se. Kyseessä on kolmas single tulevalta debyyttialbumilta, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Mukana levyllä kuullaan myös aiemmin julkaistut Mitä tarviit ja NCO:n fiittaama Kredi.

Just se -kappale kuvaa artistin tapaa käsitellä hankalia tilanteita ja selviytyä yli haasteesta kuin haasteesta:

“Tän biisin teksti syntyi melkein ykkösellä, vähän jopa freestyle-meiningillä. Vaikka elämässä on vaikeita asioita, niin niihin suhtautuminen vaikuttaa tosi paljon. Silloin kun siihen pystyy, on hyvä kattoa omia haasteita vähän ulkopuolisen näkökulmasta ja ne saattaa sit edes hetken tuntua vähän kevyemmiltä. “Just se” kuvaa mun tapaa käsitellä haasteita ja mulle tällä biisillä on parantavaa energiaa. Kun laiffi antaa nachoi, ostan dippii”, Yeboyah kertoo.

Kappaleelle julkaistiin myös Kimi Issakaisen ohjaama musiikkivideo, jonka voi ottaa katseluun alta.