Kube ja Eevil Stöö kriippaavat eteenpäin ihmisen evoluutiossa – kaksikon yhteisprojekti Pomo Sapiens on nyt julkaistu

"Eevil Stöö on hylätty talo. Kube on kiehuva soossi."

Voiko levy olla mitään muuta kuin taaki, jos sen kannessa nähdään Kube ja Eevil Stöö suoraan Prodigyn H.N.I.C. -sooloalbumin mainoksista lainatuilla jäisillä valtaistuimilla? Ei kai, etenkin kun mukaan on saatu ujutettua myös Velociraptor ja fonttivalintakin mukailee Aliens-toimintaklassikkoa.

Monsp Records on nyt julkaissut Kuben ja Eevil Stöön odotetun yhteislevyn Pomo Sapiensin suoratoistopalveluissa. Viiden kappaleen mittaiselta EP:ltä löytyvät jo aiemmin julkaistujen singlejen lisäksi raidat Pulappaa, Koska mä voin ja Ikijää. Levy-yhtiön mukaan levystä on tulossa vinyylipainos, jonka julkaisuajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Hemmetinmoiseen ikijäähän itsensä pajauttaneet Kube ja Eevil Stöö tekevät ensi vuonna useita yhteiskeikkoja. Tällä tietoa kaksikko keikkailee ainakin Tampereen Valoa Festivaleilla perjantaina 16. helmikuuta sekä Joensuun Kerubissa pitkänäperjantaina 30. maaliskuuta.