Konstaog odottaa leimahtamistaan uudella bensankatkuisella sinkullaan

Tuomas Nurmi

Jyväskyläläinen Konstaog julkaisi uutta musaa.

Viime syksynä ID-nimeä kantavan debyytti-ep:n julkaissut jyväskyläläisräppäri Konstaog julkaisi uuden Bensas-singlen tänään perjantaina 22. helmikuuta.

Artisti on tehnyt jo uuden ep:n verran kappaleita yhdessä tuottajansa Pielmannin kanssa. Bensas on ensimmäinen näyte toukokuussa ilmestyvältä artistin ensimmäiseltä pitkäsoitolta.

Bensas kertoo ihmisen syttymisestä täyteen liekkiinsä.

”Mun näkemyksen mukaan jokainen ihminen puhkeaa kukkaan jossain vaiheessa elämäänsä. Eli toisin sanottuna mä ootan sitä, että saan syttyä täysillä eloon”, Konstaog summaa kappaleesta.

Kappale käsittelee myös pysymistä ”valon” puolella.

”Päämääriään kohti kulkevat ihmiset tulevat ajoittain tilanteisiin, joissa edessä on risteys. Toinen tie näyttää herkullisen lyhyen oikoreitin kohti päämäärää ja toinen tie on tiedettävästi pidempi. Valon puolella pysyminen on tässä tapauksessa itsensä puolella pysymistä. Hyviä juttuja on tulossa, ne vain vaativat mahdollisesti vuosien ellei jopa kymmenien työn. Pysy aitona itsellesi ja muille, ole kärsivällinen ja tee. Mun pyhä kolminaisuus”, Konstaog jatkaa.

Bensas-sinkun kuulet alta: