Koko kansan STIG julkaisi uuden biisin

Onko tässä kesähitti 2019?

Lukuisista kestohiteistään tunnettu koko kansan Stig julkaisi uuden singlen. Stig kuvailee itse uutta Sitä sun tätä -kappalettaan seuraavasti:

”Biisissä käsitellään pitkässä parisuhteessa usein tapahtuvaa seksielämän tylsistymistä ja pohditaan keinoja sen piristämiseksi. Musiikillisesti nojataan häpeilemättä omiin suomipop ja suomirock -vaikutteisiin ja sähkökitara raikaa.”

Lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig on tarjonnut suomalaisille useita kestohittejä, kuten esimerkiksi Puumaa mä metsästän ja Original gigolo (feat. Teflon Brothers). Vuonna 2015 julkaistu albumi STIG sisälsi jättihitin Roy Orbison, joka oli sen vuoden yhdeksänneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. Roy Orbison oli myös ehdolla Vuoden biisiksi 2016 Emma Gaalassa. Stigin viimeisin single Lonkeron värinen taivas julkaistiin tammikuussa.

Kuuntele Sitä sun tätä alta.