Kesän ehkä järkälemäisin posseraita on nyt ulkona – mukana muun muassa Diison, Mäkki, Tuomas Kauhanen ja Skandaali

Sakke Aallon ensimmäisellä tuottajalevyllä kuullaan ainakin 15:tä eri artistia tai ryhmää.

Helsinkiläinen huipputuottaja Sakke Aalto aloittaa oman tuottajalevyjen sarjansa, kuten uutisoimme alkuviikosta. Nyt sarjan ensimmäiseltä EP:ltä on tullut ulos singlelohkaisu 100 vuotta, joka on puhdasoppinen posseraita.

Singlellä ovat mukana Diison, Timi Lexikon, Fatboy L, Mäkki, Setä Tamu, Haamu, Tuomas Kauhanen, Brandon ja Skandaali. Pisin yhteinen historia Aallolla on Brandonin kanssa, sillä kaksikon ensimmäinen yhteistyökappale julkaistiin jo vuonna 2003.

Koko Planet SAHH Vol. 1 -EP julkaistaan kesä-heinäkuun taitteessa ja siltä löytyy kaiken kaikkiaan neljä kappaletta. Tänään julkaistun singlen artistien lisäksi levyllä kuullaan ainakin  Odea, Ikeä, Olli PA:ta, Tono Slonoa, Maksimi Voimaa ja Likaista Etelää.

Kuuntele kappale alta. Aallon historiaa tuottajana ja artistina pääset kertaamaan esimerkiksi täältä.