Keko Salataa ei ehkä olisi ilman kipeää lapsuusmuistoa – uutuussingle kertaa helsinkiläisartistin syntytarinan

Kappale käsittelee vanhempien eroa pikkupojan kokemuksen kautta.

Naamiostaan luopunut Keko Salata on julkaissut kolmannen singlen toiselta albumiltaan, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Äiti & isä pohjautuu yhteen helsinkiläisartistin kipeistä lapsuusmuistoista.

Henkilökohtaista ja koskettavaa kappaletta on luonnehdittu Keko Salatan syntytarinaksi. Tiedotteessa kappaleen taustoista kerrotaan näin:

”On vuosi 1991. 8-vuotias Sakari Aalto on vetäytynyt huoneeseensa käsittelemään uutista vanhempiensa erosta. Yhtäkkiä elämä on muuttunut täysin ja koko kuvion ymmärtäminen on hieman vaikeaa.

Nuori Sakari alkaa vetäytyä enemmän ja enemmän omiin oloihinsa. Pohdiskeleva ja herkkä poika löytää musiikista väylän purkaa tunteita. Musiikki tuo tukea ja auttaa ilon tunteiden löytämisessä uudelleen.”

Olisiko Aallosta tullut yhtä suomalaisen urbaanin musiikin keskeisimmistä arkkitehdeista ilman hänen vanhempiensa eroa? Sitä ei tiedä kukaan, mutta ainakin itse kappale osoittaa, että musiikki voi olla teemaltaan surullista, mutta samalla myös toiveikasta ja tanssittavaa.