Kapasiteettiyksikkö julkaisee uutta materiaalia kymmenen vuoden tauon jälkeen

Andua, Uniikkia ja Tasista kuultiin viimeeksi yhdessä Cheekin Alpha Omega -albumilla.

Kolmikko tekee paluun julkaisurintamalle Rähinä Recordsin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Suomalaisen hiphopin suunnannäyttäjinä toimineet Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö nähdään tänä vuonna neljällä yhteisellä keikalla. KY:n osalta paluu ei rajoitu ainoastaan livekeikkoihin, sillä sosiaalisessa mediassa on nostettu ryhmän yhteydessä esiin myös päivämäärä 16. toukokuuta.

Ilman meedion papereitakin on ollut mahdollista päätellä, että tuolloin on tiedossa uutta materiaalia Andun, Tasiksen ja Uniikin muodostamalta kokoonpanolta. Nyt kolmikon on vahvistettu julkaisevan tulevana keskiviikkona uuden singlen nimeltä Bella Zau.

– On ollut supersiistiä aktivoitua taas KY:nä. Uskon että biisi on sellainen mitä fanit tulevat rakastamaan ja toivon mukaan se tavoittaa myös uudet kuulijat. KY-tyylillä ollaan tehty omannäköistä ja yllättävää musiikkia trendeistä välittämättä, Uniikki kertoo.

Viimeeksi Kapasiteettiyksikkö on julkaissut omaa materiaalia vuoden 2008 kokoelmalevynsä aikoihin. Sen jälkeen ryhmän jäseniä on kuultu samalla raidalla Uniikin #kylänmies-sooloalbumin lisäksi Fintelligensin ja Cheekin pitkäsoitoilla.

Enteileekö uutuussingle uutta Kapasiteettiyksikkö-albumia? Se jää nähtäväksi, mutta tähänastisen KY-katalogin onnistuneimmasta albumituotoksesta voit antaa äänesi alla!