Kalevacation, we have a situation – Kinokselta ja Tiedemieheltä on tulossa yhteislevy

Wille Nyyssönen

Onkohan julkaisuajankohta ihan puhdas sattuma?

Parinkymmenen vuoden uran hiphop-kulttuurin parissa tehneet Kalle Kinos ja Tiedemies ovat lyöttäytyneet jälleen yhteen. Kaksikolta tulee ulos kuuden raidan mittainen Kalevacation -EP perjantaina 20. huhtikuuta.

Kinoksen ja Tiedemiehen tuorein yhteistyö on konseptilevy, jonka kaikki tekstit ovat syntyneet rivi riviltä studiossa äänityssessioiden aikana. Työskentelyyn duolla on ollut samanlainen rento lähestymistapa kuin aikoinaan ensimmäisiä levytyksiä tehdessä, mutta ilman sen aikaista turhaa säätöä.

– Kalevacation on ikään kuin nykyhetkeen sekoitettu rinnakkaistodellisuus tai toinen ulottuvuus, missä emme ole muuttaneet vanhoja tapojamme. Oli hauskaa päästä irroittelemaan Tepin (Tiedemies) sielukkaiden taustojen päälle, Kinos kertoo tiedotteessa.

Useimmista takavuosien Maajoukkue-possen artisteista poiketen Kalle Kinos ja Tiedemies ovat edelleen aktiivisia nimiä suomalaisella rap-kartalla. Viimeisen vuoden aikana Kinokselta on kuultu esimerkiksi Lamminpää -EP, Susijengin kannatusbiisi Brädin ja Särren kanssa sekä kasa featteja. Mies oli mukana myös tamperelaisten tekijöiden kotikaupunkihehkutukseen keskittyneessä 03 Saifferissa.

Flegmaatikot-kokoonpanostakin tuttu Tiedemies taas tuottaa yhä biittejä useille eri artisteille. Lisäksi hänelle on kysyntää graafisena suunnittelijana. Muun muassa Julma H:n ja Sairas T:n Kuollu Kulma -yhteislevyn kannet ovat hänen käsialaansa, samoin kuin Opaalin viimeisimmän EP:n.

Tsekkaa levyn kansi ja tracklist alta. Kinoksen keikat myy jatkossa ohjelmatoimisto Hög, joten tulevia keikkoja kannattaa väijyä jatkossa täältä.

01. Kalevacation
02. Kyseenalainen Herrasmies
03. OG
04. Pussukkaa
05. RNB Chiccsit
06. Kalevacation outro