JVG aloittaa ensimmäisenä suomalaisena hiphop-yhtyeenä yhteistyön Spriten kanssa

Anton Sucksdorff

Kaksikon suosituimpia riimejä tullaan painamaan Spriten ja Sprite Zeron etiketteihin.

Suomen striimatuin yhtye JVG on valittu Spriten ja Sprite Zeron Born to RFRSH -kampanjan tähdiksi. Jaren ja VilleGallen muodostama huippusuosittu duo on ensimmäinen suomalaisedustus Spriten kansainvälisessä hiphop-yhteistyöartistien yhteisössä.

The Coca-Cola Companyn omistamalla Spritella on pitkä historia hiphopin parissa. Virvoitusjuomajätti aloitti yhteistyön rap-artistien kanssa jo 1980-luvulla tekemällä kampanjan vanhan koulukunnan pioneerin Kurtis Blow:n kanssa. Myöhemmin brändin yhteistyökumppaneina on nähty niinkin ikonisia nimiä kuin A Tribe Called Quest, Nas, Pete Rock & C.L. Smooth ja Rakim. Suomessa Sprite on tukenut kotimaista hiphop-kulttuuria esimerkiksi sponsoroimalla Rap SM-kilpailuja 2000-luvun alussa.

– On hienoa päästä ensimmäisenä suomalaisena mukaan Spriten kansainvälisten räppäreiden tiimiin. Vuosien aikana on ollut mahtavaa nähdä, miten sanoituksemme koskettavat niin monia faneja. Emme kappaleita tehdessämme osanneet ajatella, että niistä voisi olla iloa myös fanikuntaamme laajemmalle yleisölle, kuten nyt tässä yhteistyössä, VilleGalle sanoo.

Kampanjan osana JVG:n riimit tulevat yhä useamman suomalaisen ulottuville, sillä niitä painetaan Suomen suosituimman sitruuna-lime-juoman etiketteihin. Suomalaiset pääsevät itse päättämään, mitkä duon riimeistä päätyvät pulloihin. Näin JVG ja kuluttajat yhdessä refreshaavat Spriten pakkaukset.

– Tämä kumppanuus on täydellinen ”brand match”. Olemme löytäneet Born to RFRSH-kampanjaan artistit, jotka edustavat samoja brändiarvoja kuin Sprite. JVG on rohkea, kantaa-ottava ja hauska kokoonpano. Myös Spriten kansainvälinen brändijohto on kiitellyt, että Spriten ensimmäinen räppäriyhteistyö Suomessa päästään tekemään juuri JVG:n kanssa. JVG on linjassa muiden räppärien kanssa, jotka ovat toimineet yhteistyössä Spriten kanssa eri puolilla maailmaa. He ovat aitoja ja uskollisia sille, mitä ovat, edustavat ja ajattelevat, brändivastaava Laura Smolander Suomen Coca-Colalta kertoo.

– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitkä riimeistämme ovat erityisesti suuremman yleisön mieleen. Born to RFRSH–kampanjassa kutsumme suomalaiset uudistamaan musiikin lisäksi perinteitä, tapoja ja koko ajattelumallinsa, VilleGalle jatkaa.

JVG on aiemminkin tehnyt isoja yhteistyösopimuksia maailmanlaajuisesti tunnettujen brändien kanssa. Viime vuonna kaksikko lanseerasi yhteistyömalliston urheilutuotemerkki Mitchell & Nessin kanssa.