Junon, Leo Stillmanin ja Väinöväinön muodostama Kuohu julkaisi toisen singlensä

Janita Autio

Uutta Kuohua.

Junon, Leo Stillmanin ja Väinöväinön luotsaama Kuohu on julkaissut uuden singlen nimeltään Valot.

Tiedotteelle sanellun kuvailun mukaan Kuohu taistelee vilpittömän toiveikkaalla ja ajattomalla musiikillaan kyynisyyttä vastaan. Yhtye luottaa yhdessä tekemisen, live-energian ja spontaaniuden voimaan sekä uskoo kirkasotsaisesti hyvän voittoon – vaikka elämä ei aina olisikaan ruusuilla tanssimista. Myös uudella singlellä noustaan synkkyydestä kohti parempia aikoja:

”Valot on alkavaan kevääseen ja vallitsevaan tilanteeseen sopiva kappale. Silloin tällöin elämä kohtelee kaltoin ja ajautuu synkkyyden loopiin. Mutta ajan myötä kaikesta noustaan, elämä voittaa ja aurinko alkaa paistamaan risukasaankin. Tää biisi kuvaa sitä hetkeä, kun toiveikkuus vie voiton synkkyydestä ja samaan aikaan itkettää ja naurattaa”, yhtye kertoo.

Singlen julkaisun kunniaksi Kuohu avaa myös ”Kuohun kuuma linjan”, johon bändille voi soittaa, tekstata tai laittaa WhatsApp-viestiä. Soittoa ja viestiä voi laitella menemään klo 18-21 välisenä aikana numeroon 041 759 3817.

Singledebyytti, Kevyet kullat, nähtiin alkuvuodesta. Tänä vuonna yhtyeeltä on myös luvassa ensimmäinen ep-levy, josta saadaan kuulla lisää myöhempänä ajankohtana. Kuuntele uusi Valot-kappale alta.