
Uutta Junoa.
Musiikin pariin rytinällä palannut Juno julkaisi tänään uuden singlen nimeltään Huonompi mies.
Sakke Aallon tuottamalla kappaleella lainataan saksalaisen barokkisäveltäjä Johann Pachelbelin Canon in D -sävellystä. Vierailevana äänenä kuullaan Miro Miikael. Kyseessä on artistin toinen viimevuotisen Katumuksen sakramentti -albumin jälkeen nähty single. Edellinen julkaisu, Majakka, ilmestyi viime helmikuussa. Kappaleista kumpikin antavat yhdessä myös esimakua tulevalta albumilta.
”Huonompi mies kertoo siitä, miten yksittäiset teot ei määritä kenenkään ihmisarvoa. Vaikka kaikki ei oo aina täydellistä ja mee ihan suunnitelmien mukaan, voi kaikki silti olla ihan hyvin,” Juno avaa kappaleensa sanomaa.
Kuuntele Huonompi mies -kappale alta.