Julma H:n tähdittämälle leffalle on jatko-osa käsikirjoitettuna, mutta sitä ei todennäköisesti tehdä – tekijöiltä painokas postaus somessa

Katanaa piraateille.

Elokuvateattereissa ainoastaan erikoisnäytöksinä nähty Punasii päin -elokuvalle järjestettiin viime viikolle ensimmäinen nettinäytös. Leffa on sen jälkeen ollut mahdollista katsoa milloin tahansa netissä on demand -palvelun kautta.

Nyt Julma H:n ja Pikkupirun tähdittämän elokuvan tekijät ovat kiittäneet elokuvan netin kautta katsoneita seuraajiaan sosiaalisessa mediassa. Facebookissa jaettu postaus avaa myös mahdollisen jatko-osan tilannetta.

– Saimme siitä hieman apua näyttelijöiden ja kuvausryhmän maksamattomiin palkkoihin sekä kuvauskaluston vuokraan. Kaikista jutkuiluvittuiluviesteistä huolimatta, elokuvamme on rankasti tappiollinen, (kiitos kartellin, jotka kampesivat meidät pois valkokankaalta) ettemme pysty enää tuottamaan jo kirjoitettua jatko-osaa.

Elokuvan tekijät muistuttavat, että elokuville on mahdollista saada rahoitusta lähtökohtaisesti ainoastaan silloin, kun niille on olemassa maksava yleisö. Postauksessa pyydetäänkin ilmoittamaan, mikäli joku jakaa elokuvasta piraattiversioita.

– Ohjaaja, joka on menettänyt kaiken vähän varallisuutensa tuotantokuluihin, on valmis iskemään katanan sen piraatin serveriin. Meillä ei ole varaa lakimiehiin, joten nuo rotat hoidetaan old school ”eye for an eye” -periaatteella.

Punasii päin on katsottavissa laillisesti 9,95 euron hintaan täällä. Lisäksi elokuva esitetään ainakin vielä Lahden Kino Iiriksessä keskiviikkona 13. kesäkuuta sekä Helsingin Rivierassa perjantaina 15. kesäkuuta ja torstaina 2. elokuuta.