Joey Bada$$ tulee syksyllä ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen

Viime kuussa toisen albuminsa julkaissut rap-artisti nähdään marraskuussa Nosturissa.

Flow Festivaleilla elokuussa 2014 ja Provinssissa kesäkuussa 2015 nähty Joey Bada$$ palaa Suomeen ensimmäiselle klubikeikalleen. Huhtikuussa kakkosalbuminsa All-Amerikkkan Bada$$ julkaissut rap-artisti nähdään Nosturissa lauantaina 18. marraskuuta. Ennakkoliput tapahtumaan tulevat myyntiin Ticketmasteriin perjantaina 26. toukokuuta klo 10.00.

New Yorkin Brooklynissa varttuneen Joey Bada$$in tuotanto yhdistelee 90-luvun klassisen hiphopin äänimaailmaa modernin rapin parhaimpien puolien kanssa. Alun perin YouTubesta pinnalle noussut artisti teki itselleen nimeään kehutuilla mixtapeilla, joista ensimmäinen tuli ulos kesällä 2012. Useiden mixtape-julkaisujen jälkeen Joey Bada$$ tiputti kehiin esikoisalbuminsa B4.DA.$$, joka nousi ilmestyessään Yhdysvaltojen Billboard-listan sijalle viisi ja hiphop-listan kärkeen. Levyn tuotannosta vastasi muun muassa DJ Premier, jonka ansioluettelosta löytyy Gang Starrin ohella Jay Z:n, Nasin ja The Notorious B.I.G.:n kaltaisia artisteja.

Tuoreella pitkäsoitollaan Pro Era – kollektiiviin kuuluva räppäri teki yhteistyötä esimerkiksi J. ColenScHoolboy Q:n ja Styles P:n kanssa. Levyn nimi viittaa paitsi Ice Cuben AmeriKKKa’s Most Wanted -klassikkoon, niin myös Pro Eran perustajajäseniin kuuluneen Capital Steezin AmeriKKKan Korruption -mixtapeen. Sanoituksillaan voimakkaasti kantaaottava 22-vuotias yhdysvaltalaisartisti on lisäksi kunnostautunut näyttelemällä parhaan draamasarjan Golden Globella palkitussa Mr. Robot -dystopiatrillerissä.

Joey Bada$$in oli viimeeksi määrä saapua Helsinkiin joulukuussa 2015, mutta tuolloin loppuunmyydyn Tavastian keikka peruuntui keskeytyneen kiertueen vuoksi. Marraskuussa alaikäisilläkin on Tavastiasta poiketen mahdollisuus tulla paikalle, sillä Nosturin keikalle ei ole ikärajaa. Täysi-ikäisille on tiedossa rajattu anniskelualue.