Jah bless! Uusien artistien etsimiseen ja esille tuomiseen erikoistunut suomirap-lafka perusti oman alalevymerkin

Reggaedogin logon on suunnitellut Venla Rantanen.

Överdogin uuden sublabelin kautta julkaistaan reggaeta.

Suomalainen rap-musiikkiin keskittynyt levy-yhtiö Överdog on perustanut alalevymerkin nimeltä Reggaedog. Nimensä mukaisesti uuden labelin kautta julkaistaan reggae-musiikkia ja kaikkia sen alagenrejä.

Reggaedogin ensimmäisiin kiinnityksiin kuuluu ainakin Haaparanta-Tornio -akselilta ponnistava The Meänland. Kokoonpano tiedotti asiasta Facebook-postauksessaan, jonka pääset lukemaan alta.

Vuonna 2012 perustettu Överdog on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kotimaisen rap-musiikin aktiivisimmista julkaisijoista. Lafka on julkaissut esimerkiksi Noah Kinin, The Megaphone Staten, Jussi Kuoman, Aztran ja Vinttikoiran tuotantoa.

FUM.FI jää tarkkailemaan nouseeko Reggaedogista yhtä iso toimija omalla kentällään. Uusi levymerkki kannattaakin laittaa seurantaan Facebookissa täällä.