Huippusuosittu Evelina laulaa kesäanthemillaan kuumista tunteista ja kylmistä väreistä

Matias Jalmari

Kylmiä väreitä on mahdollista kokea helteelläkin.

Suomen seuratuimpien naisartistien joukkoon kuuluva Evelina julkaisi viime yönä uuden singlen, joka kantaa nimeä Kylmii väreitä. Huippusuosittu artisti on itse sanoittanut kappaleen ja säveltänyt siihen laulumelodiat MGI:n toimiessa tuttuun tapaan tuottajana.

Kesäfestareille suunnatussa anthemissa puhutaan kuumien tunteiden aiheuttamista kylmistä väreistä 30 asteen helteessä. Mutta millaiset asiat aiheuttavat artistille itselleen kylmiä väreitä?

– Kaikki sellaiset kauniit pienet jutut, joita voi pysähtyä ihastelemaan: hyvä musa, hyvät tyypit lähellä etenkin. Ei tarvitse olla ees mitään hirveän eksoottista kamaa, Evelina toteaa.

Uutuussingle on Evelinan ensimmäinen viime lokakuussa julkaistun ja tuplaplatinarajan rikkoneen 24K-esikoisalbumin jälkeen. Puman DO YOU -kampanjan suomalaisena keulahahmona nähty laulaja ei kuitenkaan ota suurempia paineita uuden materiaalin tekemisestä, vaikka sen julkaiseminen aina jännittääkin. Evelinalla on koko ajan työn alla uusia biisejä, eikä niiden julkaiseminen tule jatkossakaan rajoittumaan pelkästään singleihin.

– Koko ajan mennään kokonaisuutta kohti.

Uusi single sai Evelinan mukaan superhyvän vastaanoton. Laulajan yöllä pitämää livelähetystä seurasi Instagramissa 37 000 katsojaa ja kappaleen keskiyöllä tapahtuneen julkaisun jälkeen Evelinan some-kanavat räjähtivät positiivisesta palautteesta.

Kuuntele Kylmii väreitä -single alta!