Heikki Kuula pureutuu uudella biisillään nettimaailmasta tuttuun ilmiöön

Marek Sabogal

Mukana kappaleella kuullaan myös Malka.

Pitkän linjan rap-artisti Heikki Kuula on julkaissut uuden singlen, joka kantaa nimeä Kummittelee.

Kappaleella käsitellään nettimaailmasta tuttua ilmiötä, ghostaamista, eli kun toinen osapuoli katkaisee yllättäen täysin välit ja käyttäytyy kuin toista ei olisi olemassakaan, vaikka tunnelmat olisivat tätä ennen olleetkin varsin lämpimät. Kappaleen tuotannosta on vastuussa Juho Raja siinä missä sanoitukset on tehtailtu kasaan yhdessä Rajan, Atso Soivion ja Mirva Malkamäen kanssa. Vierailevana äänenä tähdittää Malka.

Heikki Kuula on kertonut uudesta julkaisustaan näin:

”Kun kuulin ghostauksesta, olin heti, että tässä on seuraavan biisin teema. En halunnut käyttää itse ghostaus-sanaa kappaleessa, jotta homma ei olisi aivan tårta på tårta. Onhan ilmiö aina ollut olemassa, mutta nyt sillä on nimi. Nykykielessä tuntuu olevan tapana napata sanat englannista. Minusta kummitus-sanan taivuttelu kävisi myös hyvin suomenkieliseksi vastineeksi!”

Pistä uusi kappale soimaan alta.