HALKO on freesi tuulahdus mainstreamiin ja maskuliiniseen rap-musiikin maailmaan – tulevalla biisillä kritisoidaan rahalla ja brändeillä ”mälläämistä”

Kuva: Laura Salonen

HALKO-yhtye julkaisee perjantaina uuden sinkun.

HALKO on räp-duo, jonka muodostavat suorapuheiset siskokset Hanna Halko ja Rauha Halko. Kaksikon tuotanto on yhdistelmä teknistä flowta ja tarttuvia melodioita.

Perjantaina 8. helmikuuta, duo julkaisee uutta materiaalia kun pihalle tippuu uusi sinkku Buuttaa. Biisissä puhutaan siitä, kuinka monien identiteetin määrittää raha ja merkkivaatteet.

”Meistä on kyllästyttävää, kun jengi leveilee vaan massin määrällä. Tän biisin idea ei oo kuitenkaan dissata mitään merkkikledjuja, vaan meidän mielestä on siistimpää, kun jengillä on oma persoonallinen staili. Ideana on: Tee sun juttuu hintalapusta riippumatta.’’ -räppärit summaavat.

Halko-yhtye syntyi, kun Hanna ja Rauha alkoivat käydä Helsingin Open mic -illoissa useina kertoina viikossa esittämässä biisejään Lopulta Youtubeen ladatun live-vedon myötä Rähinä Records bongasi heidät talliinsa. Halko julkaisi lafkan kautta toukokuussa 2017 ensimmäisen singlensä Vegas.

Yhtye oli Rähinä Recordsilla 2018 kevääseen asti, jonka jälkeen he päättivät siirtyä musiikin tekoon omakustanteena. Uutta musaa on työstetty viime syksystä asti. Tuotannosta on vastannut Isku.