Gold T:n uudella kappaleella glitchataan unohtamatta kuitenkaan sitä itselleen tärkeintä

Kalle Saarinen

Gold T julkaisi uuden singlen.

Tampereelta ponnistava räp-artisti Gold T on julkaissut uuden singlen.

Trapin ja räpin välimaastoon sulavasti sulloutuva Glitch on kertomus siitä, kuinka oma mieli saattaa muistella kymmenenkin vuoden takaisia asioita, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Myös ihmisten näkemykset  ja kokemukset asioista – kuten vaikkapa taiteesta – voivat vaihdella glitchin lailla, josta kappaleen nimikin juontaa juurensa. Artisti toivookin uutta biisiä kuuntelevien muistavan, että joskus voi ja saa olla vähän hajalla ilman, että tarvitsisi kuitenkaan laittaa hanskoja naulaan ja menettää luottoa omaan tekemiseen.

”Voit tuntea, että sinua ei ole ladattu pitkään aikaan ja ajatuksesi ovat murtuneet ja järkesi jättää sinut, mutta silti tunteesi saavat sinut koukkuun johonkin, kuten huumeisiin. Joka tapauksessa huomaat, kuinka olla välittämättä muiden mielipiteistä ja keskityt omaan asiaan, joka jättää jäljen”, Gold T kertoo.

Viitisen vuoden ajan musiikkia tehnyt Gold T on työstänyt alusta pitäen musiikkia rautaisalla ja intohimoa puhkuvalla otteella, mikä välittyy myös uutta julkaisua kuunnellessa.