FUM.fi:n ENSINÄYTTÖ: Nykytanssia pysäyttävällä räppivideolla

Semipost menee mieluummin tunne kuin genre edellä.

FUM.fi uutisoi joulukuussa semipostin Hyppää-kappaleesta, jota artisti itse nimitti emotionaaliseksi bängeriksi. Nyt kappaleeseen on tehty musiikkivideo, joka ainakin tyylinsä puolesta erottuu Suomen räppikentällä.

– Jo biisiä tehdessä mulla pyöri mielessä kuvia videosta ja sain aika tarkan vision siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää. Halusin, että tunne puskee sieltä läpi ja että visuaalinen maailma avaa samalla biisin tekstiä vielä vahvemmin. Minun, ohjaaja Anssi Tiusasen ja näyttelijöiden visiot klikkasivat tosi hyvin, semipost kertoo.

Videolla esiintyvät semipostin itsensä ja laulaja jekaterinan lisäksi tanssijat Anni Honkanen ja Aapo Puusti. Nykytanssi näyttää kyseisessä kontekstissa hätkähdyttävältä, sillä usein räppivideoilla nähdään varsin erilaista liikekieltä, jos tanssiksi asti pistetään.

Jekaterina ja semipost Kuva: Nelli Kenttä

Hyppää kertoo päättyvästä parisuhteesta ja on esittäjälleen henkilökohtainen, vaikkei suoraan minkään yhden ihmissuhteen kuvaus olekaan.

– Kappaleessa molemmat osapuolet ovat jo pidempään tunteneet että suhde ei enää toimi, ja kumpikin käy läpi omaa prosessiaan. Halusin kiteyttää tähän biisiin sen turhautuneisuuden ja ahdistuneisuuden sekä vaiheilun sen kanssa, kun tiedostaa, että jotain pitää tehdä, mutta isojen tunteiden jälkeen hyppy suhteesta on yhtä aikaa sekä vapauttava että pelottava ajatus.

Semipost kertoo tekevänsä aina musiikkia ensisijaisesti tunne edellä eikä miettien, minkä tyylistä musiikkia haluaa saada aikaan.

– Biisien kelat lähtee aina liikkeelle siitä, että on tietty tunne tai tunnelma, minkä haluan konkretisoida kappaleeksi. Sytyn itse aina myös kappaleille, joissa on erityinen tunnelma, ihan genreistä riippumatta.

Semipost ei ole päästänyt itseään helpolla tunneskaalansa kanssa, sillä jo esikoissinkku Nää yöt kertoo rehellistä tarinaa omasta elämänvaiheesta, jollaisesta ei välttämättä halua puhua julkisesti.

– Juhliminen ja päihteiden käyttö ei ollut silloin lapasessa, ja mulla meni pitkään liian kovaa. Siitä puhuminen voisi olla monelle tabu, ja jännitinkin tosi paljon biisin julkaisemista. Kelat mitä kävin silloin läpi ja se, mitä ajasta opin, tuntuivat isoimmalta jutulta mitä tässä aikuisiällä on tapahtunut, joten oli vaan luonnollista nostaa aihe esiin. Sain älyttömän paljon siistiä palautetta siitä, miten olin pukenut sanoiksi juttuja, joita monet eivät olleet edes tajunneet omalla kohdallaan ajatella.