FUM.fi:n ENSINÄYTTÖ: Kahdeksan naisräppärin posseraidan uutuusvideolla otetaan patsaat ja katukuva haltuun

Adikian Koskematon remix sai tuekseen visuaalit.

Sedät saivat kesällä kyytiä, kun Adikia julkaisi Matriarkaatti-podcastinsa juontajaparin Mon-Salan kanssa kappaleen nimeltä Koskematon. Viime kuussa Yas Lon tuottamalle kappaleelle julkaistiin remix, jonka video nähdään nyt FUM.FI:n ensinäytössä.

Kahdeksan naisräppärin posseraidalle kuvatun videon on ohjannut toimittajana tunnettu Ina Mikkola, joka on aiemminkin tehnyt musiikkivideoita indie-artisteille. Tuore yhteistyö Adikian kanssa lähti liikkeelle siitä, että kumpikin oli fiilistellyt toistensa tuotoksia.

– Viimeisimmässä Subilla esitetyssä dokumentaarisessa tv-sarjassani Ina <3 porno käsiteltiin muun muassa naisten seksuaalista voimaantumista, joten myös siksi tämän kappaleen aihepiiri inspiroi, Mikkola kertoo.

Moni muistaa Mikkolan Tippa-T:n Mehu-hitin satiirisesta versiosta, jonka hän teki toimiessaan Bassoradion aamujuontajana. Naisen näkökulmasta kirjoitettu Mehuis herätti voimakkaita reaktioita toisinpäin käännetyn asetelmansa ja räppikliseitä viljelleen DIY-henkisen videonsa ansiosta.

– Halusin herätellä sillä miesvaltaista räppiskeneä. Nyt näin muutama vuosi siitä hetkestä katsottuna on mahtava huomata, että Suomessa hiphopin maailmassa puhaltaa uudet tuulet ja artistien joukossa on superlahjakkaita naisia, kuten tämä biisi osoittaa.

Mikkola pitääkin Adikian alkuperäistä kappaletta ja sen remixiä äärimmäisen voimaannuttavana, tuoreena, tarkkanäköisenä ja herättelevänä. Remixillä ovat mukana Adikian ja Mon-Salan lisäksi Sofa, Yeboyah, Nisa, Donatella sekä F, ja ohjaaja osaa kaikkien sanat ulkoa.

– On upeaa, kuinka jokaisen räppärin oma tyyli pääsee siinä oikeuksiinsa. Biisin lyriikoista huokuu vahvasti se, että naiset eivät suostu enää tyytymään kakkossijaan yhteiskunnan eri osa-alueilla, vaan nyt todella on muutoksen aika. Naisaktivistit ovat taistelleet vuosikymmeniä tasa-arvon puolesta, joten koen kappaleen ylistykseksi kaikelle sille tehdylle duunille ja inspiraatioksi tulevalle puurtamiselle.

Mikkolan mukaan video on inspiroitunut kappaleen vahvoista artisteista ja heidän sanomastaan. Samalla siinä nostetaan kappaleen artistien ohella esiin merkkinaisia, jotka ansaitsisivat ohjaajan mielestä patsaat.

– Patsaiden ja katukuvan haltuunotto on symbolinen toiminta sille, kuinka miehinen maailmankuva meillä on. Aidosti tasa-arvoisessa maailmassa pitää antaa tilaa ja tunnustusta ihan kaikille, myös naisille ja muunsukupuolisille, ylipäätään kaikille vähemmistöille – yksinkertaisesti siksi, että hekin ansaitsevat sen.

Kuvausryhmällä oli videota tehdessä koko ajan tunne siitä, että työn alla on jotain historiallista ja tärkeää. Ohjaaja halusi kuitenkin tuoda videolle myös leikkimielisyyttä ja väriä niin puvustuksen kuin lokaatioiden kautta.

– Vaikka jotkut jaksaa kuinka haukkua feministejä kurttuotsaisiksi tosikoiksi, niin asiahan ei näin ole ainakaan meitsin tai näiden upeiden artistien kohdalla! Maailmaa voi muuttaa pilke silmäkulmassa, ratkaisukeskeisesti samalla tanssien. Ja ennen kaikkea yhdessä, ihan me kaikki.