Freestyle-räpin suomenmestarin albumilla kuullaan muutakin kuin pelkkää iskulinjaa

Victoria Björndahl

MC Kajon uusi single huokuu kesäistä energiaa.

Freestyle-räpin kolminkertainen suomenmestari MC Kajo tuo tuoreella singlellään esiin toisenlaista puolta syksyllä julkaistavasta albumistaan. Tiedossa ei siis ole kokonaista levyllistä punchline-tiputusta, kuten Anna valon paistaa osoittaa.

– Olin pitkään pyöritellyt muutamaa riimiparia mielessäni, joista tuli heti se fiilis, että näiden ympärille rakentuu vielä biisi. Sitten tajusin, että kyllä levyllä yks rehellinen kesähitti pitää olla, jonka jälkeen riimit löysivät nopeasti oikean paikkansa, MC Kajo pohjustaa.

Kappaleen taustasta vastaa helsinkiläinen Tes La Rok ja lopullisen silauksen sille on antanut Mundo Productionsin Aitoaho. Yhteistyö helsinkiläistuottajan kanssa on jatkunut jo muutaman vuoden ajan.

– Tavattiin Tes La Rokin kanssa totta kai jossain rap-keikalla, jossa molemmat oltiin esiintymässä. Hän heitti mulle läjän biittejä ja hetken päästä Kevään ensimmäiset päivät -biisi alkoi valmistua. Myöhemmin alettiin työstää hänen sekä siskoni MC Pyhän Lehmän kanssa yhteistä musaa ja tänä vuonna laitettiin pihalle Kioskilla-niminen kappale. Tältä kokoonpanolta tulee myös uutta musiikkia vielä tänä vuonna, Kajo jatkaa.

Vuodenvaihteen paikkeilla Kajoa kuultiin Rivon Ykkösnyrkki-posseraidalla, jossa oli mukana muun muassa useita freestyle- ja battle-ympyröistä tuttuja nimiä. Erilaisia yhteistyökuvioita on lupa odottaa Kajon kokopitkältä albumiltakin.

– Messissä on monia kovia tuottajia sekä vierailijoita. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että siitä tulee helkkarin kova.

Sosiaalisessa mediassa kaarinalaislähtöinen freestyle-osaaja on muistuttanut seuraajilleen tekevänsä yksityiskeikkoja. Mitä muuta kesäsuunnitelmiin kuuluu firmojen kesäbileisiin bumrushaamisen lisäksi?

– Oon nyt ensimmäistä kesää Kokkolassa ja aion ottaa siitä kaiken irti. Tää on kesällä tosi kaunis paikka. Keikkailu ja musanteko jatkuu totta kai normaalisti eli oon tavallaan koko ajan töissä ja koko ajan lomalla.