Freestyle-räpin SM-kisat järjestetään taas marraskuussa – tänä vuonna tapahtuman ulkomaanvahvistukset ovat naisia

Sa-Roc julkaisee tänä vuonna ensimmäisen albuminsa Rhymesayers-levymerkillä.

Kisoissa nähdään uutena elementtinä myös kirjoitetut battlet.

Freestyle-osaajien vuoden kohokohta on kohta käsillä, sillä vuoden 2018 Rap SM Freestyle Battle -kilpailut järjestetään lauantaina 3. marraskuuta Helsingissä. Tapahtumapaikkana toimii Nosturi.

Tapahtuman tuomaristossa nähdään tällä kertaa edellisvuoden kisojen voittaja Ironine sekä Tuomas Kauhanen, Brädi ja Paleface. Kauhanen istuu tuomarien pöydän taakse ensimmäistä kertaa samoin kuin Brädi, joka on aiemmin toiminut tuomarina ainoastaan vuoden 2005 Mestareiden Battlessa. Sen sijaan Paleface on paitsi istunut jo kertaalleen tuomaristossa niin myös juontanut tapahtuman takavuosina.

Tänä vuonna juontajana jatkaa Rivo, joka kunnostautuu nyt samassa pestissä toistamiseen. Skandaalin tuplaajanakin tunnettu forssalaisartisti otti suomenmestaruuden omiin nimiinsä vuoden 2013 kisoissa.

Kilpailumusiikin tapahtumaan tekee edellisvuosien tapaan DJ BassTone. Tuttua kaartia on yhtä lailla dekkien takana, sillä DJ Taste ja DJ Mel-3 jatkavat työskentelyään levysoittimien kanssa.

Tapahtuman ulkomaanvahvistuksina esiintyvät yhdysvaltalaiset Sa-Roc ja Dynasty. Illan erikoisvieraista molemmat ovat naisräppäreitä, joiden energia on ei jätä ketään kylmäksi.

Vuonna 2008 debyyttinsä tehnyt Sa-Roc on kiinnitetty arvostetulle Rhymesayers-indielafkalle, jonka kautta hänen on määrä julkaista uusi albumi syksyllä. Toinen pääesiintyjä ei kalpene Sa-Rocin rinnalla: New Yorkin Queensissa varttuneen Dynastyn yhteistyökumppaneihin lukeutuvat esimerkiksi Talib Kweli ja tuottajalegenda DJ Premier, joka on antanut naiselle kutsumanimen ”spit queen”.

Lisäksi luvassa on kirjoitetut Skriivaa Ku Riivaa -battlet. Niissä nähdään vastakkain MC Kajo ja Jonkka sekä Mängi ja Eepi Boloks. Kolminkertainen freestyle-räpin suomenmestari MC Kajo on yksi kirjoitettujen rap-battlejen liigan perustajista, kun taas Jonkka on vuoden 2009 kisojen pronssimitalisti. Konala Cartellissakin vaikuttava Mängi on juontanut kisat useampana vuonna ja Eepi Boloks on tuttu nimi SKR-battleliigasta.

Ennakkoliput tapahtumaan on mahdollista ostaa Ticketmasterista tai Rap SM -nettisaitilta. Kilpailusäännöt, ilmoittautumislomake ja muut tiedot löytyvät samasta osoitteesta. Facebookista tapahtuma löytyy täältä.