Finkkua feikeille: Töölön Ketterä jatkaa omaehtoisella linjallaan

Kaksikko tekee syksyn ainoan klubikeikkansa kotikentällään Korjaamolla, jossa soitetaan ennenkuulematonta materiaalia.

Töölön Ketterä on julkaissut useamman kuukauden jälkeen uutta materiaalia. K Henkan tuottama Renegade Master on kokoonpanolle ominaiseen tyyliin energistä grimea vahvoine riimeineen ja bassolinjoineen, mutta mukana on myös selkeä sanoma.

– Haluttiin tehdä biisi, jossa korostuu tän koko homman omaehtoisuus ja meidän oma visio. Musageimi on pitkälti melkoista selkään taputtelua ja tämä biisi on iso keskisormi kaikille niille, jotka odottavat meidän osallistuvan siihen, kaksikko kommentoi.

PME Recordsille kiinnitetty Töölön Ketterä työstää tällä hetkellä kokopitkää studioalbumia, joka julkaistaan ensi vuonna. Tulevana viikonloppuna tuottaja Handshakingin ja räppäri Matti8:n muodostama duo tekee syksyn ainoan oman klubikeikkansa Helsingissä. Lauantaina 28. lokakuuta Korjaamolla järjestetään aiemmin Kuudennelta Linjalta ja Tavastialta tuttu Töölön Ketterä & Friends -ilta, jossa nähdään muun muassa Kube. Tapahtuman löydät Facebookista täältä!