Evelinan uudella kappaleella mennään rakkausaallon syvään päätyyn

Nana Simelius

Evelina julkaisi uuden singlen.

Evelina on julkaissut uuden singlen nimeltään Sydän sulaa.

Tuoreella biisillä siirrytään viimeisimpien julkaisujen haikeista tunnelmista hempeän romanttisiin mielenmaisemiin. Kappaleen tuotannosta vastaa Evelinan luottotuottaja Tido. Single on myös järjestyksessään kolmas julkaisu tulevalta albumilta. Evelina on kertonut uudesta kappaleestaan näin:

”Tällä biisillä mennään sinne rakkausaallon syvään päätyyn. Kaikki lähti ’Sydän sulaa’ -sanonnasta, joka on suomalaiseen – perinteisesti aika juroon – suuhun aika yllättävä sanapari. Oon aina itse ajatellut, että se on ihanan pehmeä tapa ilmaista olevansa rakastunut tai että joku asia on hellyyttävä. Biisin nimen keksimisen jälkeen tää biisi oikeastaan saneli itse itsensä. Mulle tuli heti tosi vahva tunne, miltä tän pitää näyttää ja simelius simelius herätti mun visiot henkiin. Oon pantannut tähän teemaan sopivia kuvausideoita ja oon niin fiiliksissä, että päästiin päästämään ne tän biisin kautta valloilleen.”

Simelius Simelius -tuotantoyhtiön kappaleelle toteuttaman lyriikkavideon voi ottaa katseluun alta.