Ensimmäistä kertaa järjestettävä Mellakka Festival julkaisi puolet artistikattauksestaan

Kanadalainen Snak The Ripper nähtiin viime syyskuussa Seinäjoki Hip Hop Festivalin ohjelmistossa.
Miikka Varila

Hämeenlinnan uusilla hiphop-festareilla nähdään monipuolinen artistijoukko.

Festarikesän uusi tulokas Mellakka Festival on julkistanut ensimmäiset esiintyjänsä. Hämeenlinnassa 20.-21. heinäkuuta järjestettävän tapahtuman ohjelma levittyy Linnanpuistossa kahdelle esiintymislavalle, sekä jatkotapahtumaan Cafe Bar Skogsterissa.

Mellakka Festivalin ensimmäisiin esiintyjäjulkistuksiin lukeutuu nouseva kanadalainen underground-kulttinimi Snak The Ripper. Suomalaista pitkän linjan hiphop-osaamista edustavat muun muassa Pyhimys ja Asa. Televisiosta tuttuja nimiä ovat Vain elämää -sarjassa esiintynyt Nikke Ankara, sekä Emma- gaalasta tutut Evelina, Cledos, Gasellit, Gettomasa ja Kube.

Underground-puolta lineupissa vahvistavat kappaleillaan kultaa striimanneet OG Ulla-Maija, Sairas T ja Likanen Etelä. Tähänastiset artistijulkistukset muodostavat vasta puolet kokonaiskattauksesta, ja lisää esiintyjiä julkistetaan noin kuukauden kuluttua.

Urbaanin musiikin festarin ensimmäisen vuoden kävijätavoite on 5000 kävijää. Hämeenlinnassa ei ole aiemmin järjestetty vastaavanluokan hiphop-tapahtumia.

– Esiintyjäkattauksemme sijoittuu vastaavien tapahtumien kärkikastiin, ja tarkoitus onkin tehdä tästä koko Suomen festari. Hämeenlinnaan on helppo saapua joka ilmansuunnasta, ja matkasta selviää Suomen suurimmista kaupungeista alle tunnissa, kommentoi promoottori Tom Kangas.

Festareiden takana on hiphop-tapahtumatuotantoon erikoistunut Westside Events Oy, jonka avainhenkilöillä on tuotantokokemusta kymmeniltä festareilta ja sadoista klubi-illoista ympäri Suomea. Sama järjestäjäporukka on Oulun Hoodfestin sekä Seinäjoki Hiphop Festival -tapahtuman takana. Festaritulokkaan nimessä esiintyvä sana Mellakka taas juontaa juurensa vanhaan suomirap-levy-yhtiö Mellakkaviihteeseen, jonka perustaja on toinen järjestäjistä.

– Pyritään tekemään kiinnostavia hiphop-festareita hyvällä kulttuurituntemuksella, ja olemaan pääosin genrelle uskollinen tapahtuma. Mainstream-esiintyjien ohella meillä tulee olemaan vahva ug-edustus, joka sisältää suomalaisia ja ulkomaisia kulttiesiintyjiä, tapahtumapromoottori jatkaa.

Festivaalin paikallisiin pääyhteistyökumppaneihin lukeutuu Ravintola Skogster/Hotelli Emilia. Alkuselvittelyissä tapahtumaa on avustanut kaupungin kehitys-yhtiö Linnan Oy.

– Saatiin hyvä vastaanotto kun Hämeenlinnan kehitysyhtiön Linnan Kehitys Oy:n väki esitteli paikkoja ja auttoi löytämään yhteyksiä. Näitä asioita hoidetaan Hämeenlinnassa hyvin, Kangas toteaa.

Mellakka Festival on ensimmäisten artistijulkistuksensa yhteydessä laittanut myyntiin myös rajoitettu erän kahden päivän lippuja alle yhden päivän hinnalla. Lisätietoa lipuista ja tapahtumasta löytyy Facebookista.