”En anna sun talloo mua enää ikinä”: Sini Sabotage kiittää teilaajiaan paremmasta minästä

Helsinkiläisartisti uskoo huonojen kokemuksiensa muuttaneen häntä parempaan suuntaan.

Sini Sabotagelta julkaistiin tänään uusi single nimeltä Kiitti, jonka tekoa seurattiin jo keväällä AVA:n Iholla-sarjassa. Henkilökohtainen kappale on 31-vuotiaan helsinkiläisartistin toinen julkaisu tämän siirryttyä PME Recordsilta Universal Musicille.

Parhaiten Levikset repee -megahitistään tunnettu Sini Sabotage on uusinut taustatiiminsä ohella myös keikkaryhmänsä. Jo Sabotagen uran alussa mukana ollut Kira Hagström tekee paluun artistin keikoille DJ:nä ja tuplaajana. Lisäksi uutena hahmona keikoilla nähdään Anni Saikku, joka on monelle tuttu The Voice of Finlandista ja UMK:sta. Aiemmin naisen keikkakokoonpanoon ovat kuuluneet muun muassa huippusuosioon noussut Alma ja näyttelijänäkin tunnettu Pinja Kanon.

Kesän ainoan keikkansa pääkaupungissa rap-artisti tekee perjantaina 30. kesäkuuta Pride-viikon Naistenbileissä Kaivohuoneella. Tapahtuman lipputulot menevät lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.