Elastiselta uusi aluevaltaus: ”Idis on kytenyt jo monta vuotta”

Elastisen hihasta eivät ässät lopu kesken.

Seuraavaksi mies suuntaa katseensa ja kiertuebussinsa nokan kohti marraskuun 5. päivä Kauhajoelta starttaavaa Voimavirta Tour -konserttisalikiertuetta.

FUM.FI tapasi räppärin, joka kertoi odottavansa innolla tulevaa kiertuetta, joka Elastisen mukaan tuo piristysruiskeen keskelle harmaata marraskuuta joulun ollessa ainoa valopilkku keskellä kaamosta.

– Haemme vähän erilaisempia moodeja. Siellä tulee hieman rauhallisempaa ja vähän vanhempaa matskua, sellaisia biisejä, joita ole ole kuultu kesäkeikoilla. Tämä on hyvä mix festarikeikkoja ja hallikonsertteja, Ela valottaa tulevaa rundiaan.

Keikkojen ikärajattomuus on Elastisen mukaan asia, jota on kyselty paljon. Voimavirta Tourille pääsevät mukaan myös perheen pienimmätkin.

– Sitä on kyselty paljon, ja harvemmin olemme tehneet alaikäisille sallittuja keikkoja. Konserttisalit mahdollistavat myös sen, että alaikäiset pääsevät mukaan.

Mistä sitten nimi Voimavirta Tour juontaa juurensa? Ja millaisia kappaleita yleisö tulee kuulemaan tulevalla rundilla?

Voimavirta Tourin liput ovat myynnissä täällä!