DJ Ibusalin odotettu paluu on totta – uudella julkaisulla on mukana myös DJ Kridlokk

Gaselleista tutulla artistilla on työn alla uusi soololevy.

Suositussa Gasellit-kokoonpanossakin vaikuttava DJ Ibusal on puskenut pihalle uutta soolomateriaalia muutaman vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä näytteenä uudesta tuotannosta toimii Illmane, jonka helsinkiläiselle Skorpionille kiinnitetty artisti on tehnyt DJ Kridlokkin kanssa. Tuore yhteistyökappale on ensimmäinen singlelohkaisu DJ Ibusalin kolmannelta, toistaiseksi vielä nimeämättömältä albumilta.

Texas-vaikutteisella tuotannollaan kuuntelijoita haalinut DJ Ibusal laajentaa yhteistyökumppaneidensa rinkiä tulevalla albumillaan. Siinä missä aiemmat levyt ovat muodostuneet yhteistyössä tuottaja Lobon kanssa, on kolmannelle pitkäsoitolle tiedossa biittejä muiltakin tuottajilta. Näiden joukkoon kuuluvat ainakin Gasellien Musa Jusa sekä muun muassa Haamua tuottanut ILE. Lisäksi oman panoksensa levylle antavat myös turkulaiset Yung Larry, Musta Hanhi ja Wee23.

Sisältönsä puolesta albumi tulee käsittelemään yksinäisyyttä, paikalleen jämähtämistä ja lyhytnäköisten valintojen tuomaa tyhjyyden tunnetta. Paikoin synkänpuoleisia tekstejä sävyttää kuitenkin artistin ironinen ote asioihin.